sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Jessa Maxwell: Kultainen lusikka

 

Tämä kirja on juuri ilmestynyt ja sen kustantaja on Bazar. Äänikirjan pituus on 10 tuntia ja sen lukee suosikkini Karolina Kudjoi.
*
Ripaus kanelia, hyppysellinen sokeria ja yksi verinen ruumis

Jessa Maxwellin esikoisromaani Kultainen lusikka on tosi-tv:n kulisseissa tapahtuvan murhan ympärille kietoutuva jännäri

Huippusuosittu tv-ohjelma Leivontaviikko on edennyt kymmenenteen tuotantokauteensa saakka. Sarjan juhlakauden kuvaukset alkavat syrjäisessä mutta loisteliaassa kartanossa Vermontissa rakastetun juontajan Betsy Martinin johdolla. Hyväntuulinen ohjelma saa kuitenkin äkkikäänteen heti kuvausten ensimmäisellä viikolla, sillä lavasteista löydetään kuvaustauolla ruumis.

Epäiltyinä ovat Betsyn ja hänen juontajaparinsa ohella kuusi äärimmäisen kunnianhimoista kilpailijaa, joista jokainen takuuvarmasti puukottaisi toistaan kakkulapiolla selkään voittaakseen Leivontaviikon Kultainen lusikka -pääpalkinnon. Ohjelman rahoittajien painostuksen alla Betsyn täytyy jatkaa ohjelman luotsaamista käynnissä olevasta murhatutkinnasta huolimatta, ja pian alkaa näyttää siltä, ettei tuotantokautta saada purkkiin ilman lisäruumiita.

Jessa Maxwellin esikoisromaani Kultainen lusikka on tosi-tv:n maailmaan sijoittuva murhamysteeri, joka yhdistelee täydellisessä sopusoinnussa sekä Masterchefiä että Agatha Christien dekkareita ja saa lukijan katsomaan leppoisia kokkausohjelmia aivan uudella silmällä.

Jessa Maxwell on amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä, toimittaja ja kirjailija, jonka sarjakuvia ja tekstejä on julkaistu muun muassa The New Yorkerissa ja The New York Timesissa. Hänen ensimmäinen sarjakuvateoksensa julkaistaan Yhdysvalloissa vuonna 2023. Keväällä 2023 suomeksi ilmestynyt Kultainen lusikka on Maxwellin esikoisproosateos.
*
Poiketen esittelytekstistä, kuollut löytyy vasta kirjan loppupuolella. Muutoin käydään läpi leipomiskilpailua ja sen myötä kilpailijoiden asioita. Periaatteessa melko leppoisa kirja on kyseessä. Itse kuolemaakaan ei juuri setvitty. 

Suosittelen kirjaa Feel Good -dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 3 tähteä.

Vapun lukumaraton - VALMIS


 Aloitan maratonin heti lauantaina aamusta klo 10 jatkamalla loppuun kirjan: Monsen: Salaisuuksien ranta klo 11 ruokailun ajaksi keskeytin kirjan kuuntelemisen, 20 minuuttia...

klo 12 maissa sain Salaisuuksien rannan kuunneltua ja aloitin kuuntelemaan kirjaa: Häggström: Bukarestin varjoissa. Kuuntelin sitä lähestulkoon yhtäjaksoisesti syöntiin saakka eli klo 17:15...
Puolen tunnin ruokailun jälkeen jatkoin Häggströmin parissa seitsemään saakka, jonka jälkeen 20 minuuttia saunassa... 
Kirjaa jatkoin klo 10 saakka, jolloin katsoin vähän aikaa elokuvaa....
Elokuvaa ja muuta katsoin klo 2:15 saakka ja sain Bugarestin varjossa -kirjan luettua klo 2:45 valmiiksi.

Sen jälkeen aloitin Jessa Maxwellin esikoisromaanin Kultainen lusikka kirjan. Jota jatkoin noin klo 4 saakka....

Kultaista lusikkaa jatkoin taas sunnuntaina klo 13 aikaan ja pian puolen tunnin ruokailu, jonka jälkeen jatkoin taas kirjan kuuntelemista. Tässä välissä siis tuli tunnin mittainen kirjan kuuntelu ja taas pieni tauko...

Klo 18.00 jatkoin taas Kultaisen lusikan kuuntelemista tunnin verran, sitten tunti tv:tä ja kahdeksasta eteenpäin taan kirjan kuuntelua...

Sain luettua kirjan loppuun ja päätän maratonin klo 23.30 sunnuntai-iltana.

7h + 1,25h + 1,75h + 0,5h + 1,25h + 1h + 1h + 3,5h

Kahdessa päivässä tuli siis kuunneltua äänikirjoja yhteensä 17h 15 min.

Mitä Suomi lukee?

 

Mitä Suomi lukee? (tästä linkistä koko lista)

Mitä Suomi lukee on Kirjakauppaliiton kokoama tilasto, joka kasaa kuukausittain yhteen kirjallisuuden kentän myydyimmät teokset. Uudistuneella listalla nyt myös mukana ääni- ja sähkökirjat. Tilastot perustuvat laajan valikoiman kirjakauppojen, verkkokauppojen, lukuaikapalvelujen ja Lehtipisteen kirjamyyntiin.

 = uusi,  = sijoitus nousi edellisestä,  = sijoitus pysyi paikallaan,  = sijoitus laski edellisestä

MAALISKUU 2023 | MYYDYIMMÄT KAIKKI FORMAATIT

1.
Rämö SatuRósa & BjörkWSOY
2.
Riley LucindaKuolema sisäoppilaitoksessaBazar
3.
McFadden FreidaKotiapulainenOtava
4.
Rämö SatuHildurWSOY
5.
Noronen PaulaHurjan hulluja satujaTammi
6.
Forssén Ehrlin Carl-JohanKani joka tahtoi nukahtaaOtava
7.
Antell Ann-ChristinPuuvillatehtaan kilpailijaGummerus
8.
Itkonen JuhaTeoriani perheestäGummerus
9.
Torikka MirkkaRakas katastrofiniWSOY
10.
Griffiths EllyYöhaukatTammi
11.
Hautamäki KariNyt sinä kuoletDeadline Kustannus
12.
Šiškin MihailSota vai rauha - Kirjoituksia Venäjästä ja lännestäWSOY
13.
Korpi KiiraHyppää vaanOtava
14.
Jansson AnnaMenneisyyden painoGummerus
15.
Fernández InariKäppyrämännyn juurella - Kuinka Lappi muutti minutStorytel Original
16.
Lahti KatjaEi mitään vakavaaTammi
17.
Laaksonen TildaJäljillä 2Otava
18.
Noronen PaulaYökoulu ja riivattu ruokalaTammi
19.
Hoover ColleenSe päättyy meihinWSOY
20.
Forssén Ehrlin Carl-JohanTraktori joka tahtoi nukahtaaOtava

Simon Häggström: Bukarestin varjoissa

 

Tämä kirja on julkaistu marraskuussa 2022 ja sen kustantaja on HarperCollins Nordic. Äänikirjan pituus on reilut 12 tuntia ja sen lukee suosikkini Jukka Pitkänen. 
*
Tukholmalaiset poliisit häikäilemättömän rikollisverkoston jäljillä

Bukarestin slummeissa kiertää joukkio, joka lupailee epätoivoisille naisille parempaa elämää Ruotsissa. Valoisamman tulevaisuuden sijaan naiset ajautuvat säälimättömien rikollisten armoille.

Markus ja Natalia pääsevät rikollisverkoston jäljille, mutta sitten tutkinta tyssää kuin seinään. Natalia päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Päätös osoittautuu tehokkaaksi, mutta äärimmäisen hengenvaaralliseksi...

Tiivistunnelmainen Bukarestin varjoissa on kirpeää pohjoismaista true crimea parhaimmillaan.
*
Tämä on todella rankka ja vastemmielinen kirja. Se paneutuu ihmiskauppaan ja prostitutioon. Nuoret naiset matkustavat Bukarestista Ruotsiin paremman elämän toivossa. He jättävät perheensä ja menevät tienaamaan. Heille luvataan hotellimajoitus ja muutenkin hyvät oltavat. Totuus on kuitenkin karu ja ankea. Poliisit yrittävät selvittää asioita ja päästä rikollisjärjestön jäljelle. 

Vaikea suositella tätä kenellekään, lähinnä true crimen ystäville. Kirja kyllä pistää ajattelemaan. Annan tälle kirjalle kaksi tähteä.

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Anna Breitholtz Monsén: Salaisuuksien ranta

 

Tämä kirja on ilmestynyt 27.4. ja sen julkaisija on Minerva. Äänikirjan pituus on 15 tuntia ja sen lukee Tuija Kosonen. Tämä on ensimmäinen osa uudessa dekkari-sarjassa.
*
Vetävä feelgood-dekkari, jossa pikkukaupungin synkät salaisuudet tunkeutuvat kissahotellin leppoisaan arkeen.

Pahasti traumatisoitunut poliisi Lina Lantz haluaa jättää entisen työnsä ja unohtaa menneet. Kissahotellin hoito pikkukaupungissa tarjoaa juuri sopivan uuden alun. Kunnes tapahtuu murha.

Vuonna 1988 kuusitoistavuotiaat Erik ja Peter viettävät pitkiä, joutilaita kesälomapäiviään Sandingen hiekkarannalla Skoonessa. Kunnes eräänä päivänä Peter katoaa. Rannalta löytyvät vain hänen veriset vaatteensa. 
Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin entinen poliisi ja henkivartija Lina Lantz saapuu Sandingeen. Hän on perinyt vanhan talon, jossa on toiminut kissahotelli. Omaksikin yllätyksekseen Lina päätyy asettumaan pieneen rantakaupunkiin jatkamaan kissahotellin toimintaa.
Kun nuori mies löytyy rannalta murhattuna, tulee Lina vedetyksi vastoin tahtoaan mukaan rikostutkintaan. Jäljet johdattavat takaisin siihen, mitä rannalla tapahtui kesällä kauan sitten.

Salaisuuksien ranta on ensimmäinen osa Lina Lantzista ja hänen omapäisestä isoisästään kertovasta dekkarisarjasta.

Anna Breitholtz Monsén on ruotsalainen kirjailija ja markkinointialan ammattilainen, joka on aiemmin työskennellyt lehtitaloissa ja IT-alan yrityksissä. Hän muutti Tukholman keskustasta Skoonen rannikolle toteuttaakseen pitkäaikaisen haaveensa dekkarikirjailijan urasta. Breitholtz Monsén haluaa kirjoittaa omaperäisiä dekkareita, joissa tummien sävyjen lisäksi on myös huumoria ja persoonallisia henkilöhahmoja, jotka eivät kulje tavanomaisia polkuja.
*
Lupaavasta esittelytekstistä huolimatta tämä kirja on tylsä. Entinen poliisi palaa Ruotsiin ja alkaa jatkaa perimäänsä kissahotellia. Samalla hän tutkii vanhaa katoamista. Kirja on rento ja hyvän tuulinen, mutta aikalailla tapahtumaköyhä... En taida enenpää seurata tätä sarjaa... Annan tälle kirjalle 2 tähteä.*

perjantai 28. huhtikuuta 2023

Lukupinoni vapun lukumaratonille

 

Tällä hetkellä lukulistallani on seuraavat kirjat:

Maratonille voit ilmoittautua tästä.

















Vapun lukumaraton

 


Ilmojen puolesta on nyt hyvä aika kääriytyä vilttiin ja ryhtyä lukumaratonille. Maraton sijoittuu aikaan lauantaista maanantaihin eli 29.4. - 1.5.2023 ja ainakin osa maratonista sijoittuu kyseiselle ajalle. Eli 24 tuntia tai ultramaraton 48 tuntia viikonlopun aikana.  Voit ilmoittautua maratoniin tähän postaukseen.

Lukumaratonin ohjeet:

Maratonilla luetaan yleensä 24 (tai 48 ) tunnin aikarajan sisällä. Taukojen pitäminen on suositeltavaa, muista siis syödä, jaloitella, käydä vessassa ja nukkua, mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan.

Voit valita itsellesi sopivan 24 tunnin jakson vapun ajalta tai lukea kaikki kolme päivää intensiivisesti.

Maratonista voi postata jakamalla kuvan tavoitteellisesta lukupinosta, päivittää tunnelmia maratonin kuluessa ja/tai tehdä koosteen maratonin loputtua.

Lukea saa mitä vain, niin romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa kuin äänikirjoja.

Voit osallistua myös ilman blogia, esimerkiksi Instagramissa, YouTubessa, TikTokissa tai Twitterissä yms.

Maratonin tunnisteina ovat somessa #lukumaraton ja #vapunlukumaraton23, muista käyttää näitä julkaisuissani niin muutkin maratoonaajat löytävät päivitykset.

Maratonpostauksissa voi käyttää yllä olevaa kuvaa. 


torstai 27. huhtikuuta 2023

Tiina Lehikoinen: Punelma

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2022 ja sen kustantaja on Like. Äänikirjan pituus on reilut 7 tuntia ja sen lukee Anni Kajos.
*
Piikatytön kohtalo antaa mykistetyille äänen ja vaiennetuille historian

80-luvulla syntynyt dokumentaristi herättelee henkiin runoilija Eino Leinon luoman onnettoman palvelustytön hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa. Samalla paljastuu mutkikas vaientamisten vyyhti. Kerrottuun liittyy aina kertomatta jätetty ja kertojan katse määrittelee, miten kukakin saa tulla kerrotuksi.

Monikerroksisessa teoksessa eri aikatasot sekä fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Näistä säikeistä muodostuu vaikuttava kertomus ja tutkielma kansallisesta identiteetistä, sukupuolesta ja taiteen eettisyydestä.

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on kaksi novellikokoelmaa ja kuusi runokokoelmaa julkaissut kirjailija ja kuvataiteilija. Hänelle on myönnetty Vuoden aforismikirja -palkinto ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, ja lisäksi hän on ollut Tiiliskivi- ja Tanssiva Karhu -palkintoehdokkaana. Lehikoinen on myös päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua sekä verkkolehti Noesista ja kuuluu Osuuskunta Poesiaan. Koulutukseltaan hän on sekä filosofian että taiteen maisteri.

"Kiinnostavia näkymiä maantieteelliseen eriarvoisuuteen, luokkayhteiskuntaan, sukupuoleen, identiteetteihin." - Helsingin Sanomat 9.5.2022
*
Tosi turha ja tylsä kirja. Historian pohdintaa ja kirjoitettu sinulle-muodossa, joka on lähtökohtaisesti tylsä. Sain kuin sainkin kuuneltua vain sen takia , että tämä soveltuu moniin haasteisiin. Annan tälle kirjalle vain yhden tähden.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Liza Marklund: Panttivanki

 

Tämä kirja on 10. osa suositussa Annika Bengtzon -sarjassa. Kirjan kustantaja on Otava ja se on julkaistu vuonna 2011. 
*
Annika Bengtzon vedetään mukaan julmaan panttivankidraamaan, samalla kun nuorten naisten murhat piinaavat tukholman lähiötä.

Eteläisessä Tukholmassa löydetään päiväkodin takaa lumen peittämä ruumis. Kyseessä on jo neljäs kerta lyhyen ajan sisään, kun pienen lapsen äiti on puukotettu kuoliaaksi. Kvällspressenin toimituksessa puhutaan sarjamurhaajasta, mutta työnsä uudelleen aloittanut Annika Bengtzon penää todisteita.

Annika on myös palannut yhteen aviomiehensä Thomasin kanssa, mutta onni loppuu lyhyeen: konferenssimatkalla Afrikassa Thomas kidnapataan osana eurooppalaisten asiantuntijoiden delegaatiota. Kun sieppaajien kohtuuttomat vaatimukset hylätään, panttivankeja aletaan teloittaa yksi kerrallaan. Annika joutuu kauhistuttavan henkilökohtaisella tavalla mukaan kidnappausdraamaan, joka ravisuttaa niin Eurooppaa kuin Afrikkaakin.
*
Annikalla on vaikeuksia selvittää miehensä katoamista. He ovat palanneet vasta Tukholmaan, oltuaan USA:ssa. Kukaan ei halua auttaa Annikaa, eikä hoida tämän lapsia. Monien käänteiden jälkeen Annika päätyy Afrikkaan rahakassin kanssa ja jännitystä riittää loppuun saakka. Miten käy Thomasin.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle 4,5 tähteä.

Douglas Preston & Licoln Child: Laavalasikammio

 

Tämä kirja on ilmestynyt 24.4.23 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirjan pituus on vajaat 14 tuntia ja sen lukee Jarkko Pajunen. Pendergast-sarjan kirjoitusjärjestys.
*
Pendergastin yllättävä paluu

FBI:n erikoisagentti Pendergastin oletetaan kuolleen. Murheen murtamaan Riverside Driven kartanoon tunkeutuu varjo menneisyydestä, joka kaappaa agentin suojatin Constance Greenen. Pendergastin henkivartija Proctor on ainoa, joka voi auttaa. Hän jahtaa kidnappaajaa läpi kaupunkien, mannerten ja valtamerten kohti tuntematonta suojapaikkaa. Constancen puolesta pelkäävä Proctor ei voi aavistaakaan, että Pendergast on yhä elossa ja kamppailee oman vapautensa puolesta...

”Vetävää jännitystä, täydellinen mysteeri - Preston & Child ovat edelleen lajinsa parhaimmistoa.” - Suspense Magazine
*
Tämä kirja on todella hyvä makupala kaikille Pendergastin ystäville. Siinä seikkailevat jälleen tutut hahmot ja vanhoja kirjoja nivotaan yhteen. Eli edellisen heikomman kirjan jälkeen on taas vuorossa tuttuun tapaan laadukas kirja.

Agentti Pendergast on kadonnut, Constance katoaa, Proctor viedään pois pelistä ja Diegones palaa. Kaikki elementit ovat kasassa uuteen jännäriin. Mitään yksittäistä rikosta ei tapahdu, vaan tapahtumat lähtevät heti alusta viemään mennessään. Kirja on sarjan ystäville yhtä vyörytystä kappaleesta toiseen ja yllättävään loppuratkaisuun saakka. Jatkoa siis sarjalle taas on luvassa. Hyvä niin. 

Suosittlen tätä kirjaa kaikille tämän sarjan ystäville ja annan sille 5- tähteä. Innolla jään odottamaan seuraavan osan suomennosta!

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2018 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan pituus on 14,5 tuntia ja sen lukee Ilkka Forss. Tämä on kuudes osa suositussa Sebastian Bergman -sarjassa. 
*
Hyytävää jännitystä tv-sarjojen Silta ja Wallander käsikirjoittajilta.Kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista ja Tukholman poliisin henkirikosyksiköstä kertova dekkarisarja on kansainvälinen megamenestys. Edellinen osa Hylätyt päättyi tilanteeseen, jossa Bergman on erotettu henkirikosyksiköstä ja nuoren tutkijan Billyn pimeä puoli on ottanut peruuttamattomalla tavalla vallan. Kuinka Billyn käy? Entä antaako Vanja isälleen anteeksi?
*
Edellisen kirjan teemat jatkuu ja Sebastian yrittää parantaa tapansa ja saada suhteensa Vanjaan korjattua. Billy saa itsensä syvemmälle suohon ja parisuhde ja työhommat ovat vähimmällä selvittelyllä hänen elämässään. Torkelilla on uusi naisystävä ja Ursula yrittää parantaa suhdettaan tyttäreensä. Kaiken tämän ohella selvitetään raiskauksia, jotka tuntuvat liittyvän jotenkin kirkkoon. Kaikkea tätä myös tutkii toimittaja, joka katoaa.

Tämä on kyllä mainio sarja ja kestää kyllä lukea uudestaan.  Suosittelen koko sarjaa kaikille jännityksen ystäville. Näistä kirjoista saa enenmmän irti, jos ne lukee järjestyksessä. Annan tälle kirjalla 5- tähteä. 

lauantai 22. huhtikuuta 2023

Michael Connelly: Kadonnut valo

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2004 ja se on äänikirjana saatavilla Celiasta. Äänikirjan pituus on noin 10 tuntia. Sarjan edellinen osa on nimeltään Luukaupunki
*
Byrokratiaan suivaantunut Harry Bosch on jäänyt eläkkeelle Los Angelesin poliisisista 28 työvuoden jälkeen, mutta aika tuppaa käymään pitkäksi. Niinpä Bosch ryhtyy tutkimaan selvittämätöntä juttua, joka ei jätä häntä rauhaan. Kuka murhasi, ryösti ja häpäisi Angella Bentonin hänen 24-vuotispäivänään? Miksi punttisalia harrastanut elokuvayhtiön nuori tuotantoapulainen ei taistellut vastaan?

Bosch epäilee, että murhaaja halusi harhauttaa tutkijat seksuaalirikollisen jäljille, vaikka kysymys oli aivan muusta. Ilman poliisin virkamerkkiä hänen on kuitenkin vaikeaa päästä oikeille lähteille. Mutta jokainen keskustelunpätkä ja johtolanka saa hänet tuntemaan, että taustalla piilottelee kokonainen järjestö, mahtavampi ja menetelmiltään raaempi kuin kukaan poliisivoimissa aavistaa.

Kadonnut valo -romaanin kautta lukija pääsee kurkistamaan tavallista syvemmälle supersuositun etsivähahmon, Harry Boschin, repaleiseen sieluun. Uutta Connellyn lukijalle on myös kertojan uusi, positiivisempi vire: romaani päättyy valoisemmissa merkeissä kuin yksikään aikaisempi Harry Bosch -tarina.
*
Vanha tapaus on vaivannut Boschia ja hän päättää selvittää tapausta. Elokuvan kuvauksissa ryöstetyt rahat ovat teillä tietämättömillä ja niiden perään Bosch päättää lähteä. Niin hän joutuu hengen vaaraan ja ihmisiä kuolee. Bosch matkustaa Las Vegasiin ja tapaa Eleonoria uudestaan. Tämä elättää itsensä pelaamalla Vegasissa ja omaa salaisuuden. 

Tämä kirja on taattua Connellyn laatua.  Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä. 


perjantai 21. huhtikuuta 2023

Chris Hadfield: Apollo-murhat

 

Tämä kirja on ilmestynyt talvella 2023 ja sen kustantaja on Bazar. Äänikirjan pituus on noin 18 tuntia ja sen lukee Kristo Salminen.
*
Kuolema vaanii avaruusaluksen käytävillä

Astronautti Chris Hadfieldin jännäri Apollo-murhat laukaisee lukijan ulkoavaruuteen keskelle kuolettavaa kissa ja hiiri -leikkiä, jonka varjot piirtyvät kylmän sodan taustaa vasten

Vuonna 1973, kylmän sodan ollessa kylmimmillään, NASA on aloittamassa salaisen Apollo 18 -tehtävän, jonka on kerrottu olevan viimeinen Kuuhun kohdistuva tieteellinen tutkimusretki. Lennonjohtaja Kazimieras ”Kaz” Zemeckis tietää kuitenkin, että tehtävällä on salattu ja paljon synkempi tarkoitusperä. Yhdysvallat on havainnut Kuun pinnalla Neuvostoliiton vakoiluaseman, jonka ainoa pysäyttämiskeino Apollo 18 saattaa olla.

Apollo-aluksen lähestyessä Kuuta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliset jännitteet maan päällä kiristyvät lähes katkeamispisteeseen, ja aluksen miehistö joutuu kamppailemaan sekä aikaa että Neuvostoliiton sabotaasiyrityksiä vastaan laskeutuessaan Kuun pinnalle. Paineiden kasautuessa yllättävä onnettomuus herättää Kazin epäilyksen siitä, ovatko kaikki Apollo-miehistön jäsenet keitä he sanovat olevansa. Ja onko joku heistä aluksen kyydissä suunnitelmissaan murha.

Chris Hadfieldin Apollo-murhat on kuuluisan astronautin jännityksentäyteinen esikoisromaani, joka sinkoaa lukijan avaruuteen keskelle joka suunnalta kymmenien tuhansien kilometrien tuntinopeudella lähestyviä vaaroja.

Kanadalainen Chris Hadfield (s. 1959) on yksi kaikkien aikojen kokeneimmista ja menestyneimmistä astronauteista. Huippuarvosanoin valmistunut Hadfield valittiin Kanadan avaruusjärjestön astronauttikoulutusohjelmaan vuonna 1992, minkä jälkeen hän on muun muassa ohjannut 25 avaruussukkulan laukaisua, toiminut robotiikkajaoston johtajana Houstonin Lyndon B. Johnson Space Centerissä ja johtanut Kansainvälisen avaruusaseman toimintaa. Keväällä 2023 suomeksi ilmestyvä Apollo-murhat on Hadfieldin esikoisromaani.
*
Tämä on hyvin toden tuntuinen kirja siitä, mitä tapahtuu avaruuslennolla. Kirja on hyvin todellinen kuvaus siitä, mitä apollo-lennolla tapahtuu. Näkee, että kirjailijalla on tarkat tiedot asiasta, mistä hän kirjoittaa. Tässä käydään kuun pinnalla ja todellinen seikkailu amerikkalaisten ja venäläisten välillä.

Suosittelen kaikille avaruusmatkailun ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Cecilia Sahlström: Oikeudentuoja

 

Tämä kirja on ilmestynyt 4.4.23 ja sen kustantaja on Saga Egmont. Äänikirjan pituus on noin 9,5 tuntia ja sen lukee Johanna Kokko. Tämä on toinen osa Sara Vallen -sarjassa.
*
Murha siirtolapuutarhassa paljastaa ihmismielen pahuuden.

Syksy ruotsalaisessa Lundin yliopistokaupungissa. Siirtolapuutarhassa omenapuut notkuvat hedelmistä ja kukkapenkeissä loistavat asterit ja kehäkukat. Rauha rikkoontuu, kun yhdestä puutarhan mökeistä löytyy karmealla tavalla murhattu mies. Uhri vaikuttaa olleen kaikkien rakastama: sitoutunut sosiaalityöntekijä ja oikea mallikansalainen. Komisario Sara Vallén kuitenkin epäilee, että miehellä on ollut pimeäkin puoli – onhan joku halunnut tämän hengiltä. Mitä syvemmälle Sara ja hänen kollegansa penkovat vainajan menneisyyttä, sitä synkempiä salaisuuksia nousee päivänvaloon. Samaan aikaan Sara taistelee omien ongelmiensa kanssa, ja oikeusprosessi väkivaltaista ex-kumppania vastaan repii auki vanhat haavat.

Oikeudentuoja on Sara Vallénista kertovan rikossarjan toinen osa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Koukuttava teos on ollut Ruotsin Storytel Awards -ehdokkaana. Sahlströmin dekkareita on kuvattu uskottaviksi ja asiasisällöltään paikkansapitäviksi rikosromaaneiksi.

Cecilia Sahlström on ruotsalainen rikoskirjailija, joka on työskennellyt 20 vuotta Ruotsin poliisissa. Sahlströmin esikoisdekkari Valkoinen syreeni nousi heti myyntimenestykseksi ja sitä kehuttiin realistisesta ja oivaltavasta poliisityön kuvauksesta. Sahlström asuu perheineen Lundissa.
*
Tämä on minun makuuni aika tasapaksu kirja. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 3 tähteä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Pendergast-sarjan kirjoitusjärjestys

 

Douglas Prestonin soolo-teokset:

Jennie 1994

         Mount Dragon 1996

Kirottu kuilu (Riptide,1998) 1999 C                  Mainen rannikolla pieni saari, merrosvojen aarre, kirous, vaikeudet

KV:Kadonnut kaupunki (Thunderhead,1999) 2001  Nora Kelly ja Smithback erämaassa kadonnutta kaupunkia etsimässä

The Ice Limit 2000

KV:Kätketty perintö (The Codex,2004) 2006   Broadbent. kolme erilaista poikaa etsii isää ja perintöä viidakossa


Wyman Ford novels

KV:MuinaisenAarteenMetsästys(TyronnosaurCanyon05)07 Broadbent.Wayman Ford luostarissa, dinon luuranko erämaassa

Rienaus (Blasphemy,2008) 2011 C                          Wayman Ford. Hiukkaskiihdytin erämaassa, intiaanit, uskon kiihkoilijat

Isku (Impact, 2010) 2010                   Wayman Ford tutkii meteoriitin syöksyä. Kambotsa,Maine,mars-keskus

The Kraken Project (2014) Wayman Ford

KV=kirjavaliot (ei muutoin suomennettu)


Agent Pendergast series:

Relic 1995, eng  4,5           Kuolemat museossa, Prendergast ja D’Argosta tutkivat, näyttely, olio

Reliquary 1997, eng     jatkoa, lisää kuolemia Ny:ssä, Prendergast ja D’A, Smithbank, tunnelit

Ihmeiden kabinetti(Cabinet of Curiosities,2002)2009. 5-   Pendergast. New Yorkin rakennustyömaa, luut, Kirurgi,Nora Kelly

Kuoleman asetelma(Still Life with Crows,2003)2010. 4,5. Pendergast. maaseutu, vanha luolasto, kuolleita, kadonneet intiaanit.

Tulikivi (Brimstone,2004) 2011. 4,5  Pendergast. D’A. outoja kuolemia usa:ssa. italian linnat ja suvut, viulu

Veljensä vartija (Dance of death,2005)2012 5- Pendergast, Nora, D’A. Bill. Veli suunnitellut, jahtaa läheisiä ja museota

Kuolleiden kirja (Book of death,2006) 2013  5- Agentti vankina, veli vapaana, uhmaa museota, egyptin hautanäyttely

Pimeyden pyörä 2015(The Wheel of Darkness 2007). 4+Prendergast ja Const Tiibetissä, pimeyden pyörä kadonut, loistoristeily

Kuoleman naamio 7/2016 (Cemetery Dance 2009) 4+  Bill kuolee, outo yhteisö metsässä, elokuvamoguli, Noora   

Houreuni 9/2017 (Fever Dream 2010) 4,5 Prendergast,Helen Trilogy, papukaijat, lintuflunssa, suo, Helinin veli

Koston kehä 4/2018 (Cold Vengeance 2011)4,5 Prendergast,Helen Trilogy 2, jatkoa, metsästys, luksusvene, lopun verlö

Kaksi hautaa 4/2019 (Two Graves 2012) Prendergast,Helen Trilogy3,jatkoa,Helen kuolee, kaksoset Brasiliassa

Valkoinen tuli 16.3.2020 (White Fire 2013) 5  Prendergast, Corrie tutkii luita, laskettelukeskus, lumimyrsky, kaivos

Sininen Labyrintti 29.3.21 Blue Labyrinth (2014) 5 Pendergast, Ympäriinsä seikkaillaan, korukivi Vol 2

Purppurarannikko 4/2022 Crimson Shore 2015 3/ 4- Pendergast, Varasttu viinikokoelma, ruumis. Vol 2

Laavalasikammio 4/2023 5- The Obsidian Chamber, 10/2016    Prendergast kadoksissa. Constaince katoaa. Vol 2

Loputtoman yön kaupunki 5/2024 City of Endless Night (2018) Prendergast

Verses for the Dead (2018) Prendergast

Old Bones (2019) eng-st Nora Kelly -serie

Crooked River (2020) Prendergast

Bloodless (8/2021) Pendergast

Gideon Crew -series

Gideon's Sword (2011)

Gideon's Corpse (2012)

The Lost Island (2014) 

Beyond the ice limit (2016)

The Pharaoh Key (2018)