maanantai 3. huhtikuuta 2023

Susanne Fellbrink: Vielä kello tikittää

 

Tämä kirja on julkaistu 31.3. ja sen kustantaja on Word Audio Publishing International. Äänikirjan pituus on vajaat 11 tuntia ja sen lukee Maria Jyrkäs. Tämä kirjailija on minulle täysin uusi tuttavuus.
*
Viihdeteollisuuden kulisseissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää

Laulaja Cilla Fallanderilla on takanaan vaikea syksy. Kuuluisan levy-yhtiön johtajan houkuttelemana hän on ajautunut vastentahtoisesti osallistumaan Stärnfabrikeniin, erääseen maan suurimmista reality-ohjelmista, jossa nuoret ja lahjakkaat osallistujat kilpailevat paikastaan musiikkimaailman valokeilassa. Myös 16-vuotias Leyla Kolte haaveilee tähteydestä. Viihdeteollisuus näyttää kuitenkin sekä Cillalle että Leylalle raadolliset kasvonsa.

Uudenvuodenaattona Cilla show-ryhmineen valmistautuu illan esitykseen hotelli Södra bergetissä. Cillan tietämättä myös Stjärnfabrikenin tuotantoryhmä on kirjautunut samaan hotelliin, valmiina käynnistämään kuvaukset. Kun raju lumimyrsky pyyhkäisee yli Sundsvallin ja lumen saartamasta hotellista alkaa kadota vieraita, on Cillan jälleen selviydyttävä hengenvaarallisesta tilanteesta. Onko uudenvuoden juhlintaan soluttautunut murhaaja?

Vielä kello tikittää on kolmas osa musiikkiuraa tavoittelevasta Cilla Fallanderista kertovassa sarjassa. Ruotsalainen kirjailija ja laulaja-lauluntekijä Susanne Fellbrink yhdistelee taitavasti ihmissuhdedraamaa ja trilleriä ja ammentaa kirjoihinsa paljon omista henkilökohtaisista kokemuksistaan showbisneksessä. 
*
Viihdemaailmaan sijoittuva kirja, jossa seurataan tosi-tv-ohjelmaan valmistautumista. Ihan kiva kirja kyseessä ja suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4- tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.