maanantai 30. marraskuuta 2020

Marraskuun luetut

 


Toistaiseksi on vielä hyvin talviset olosuhteet. Nautitaan niistä niin kauan kuin niitä kestää! 

Marraskuussa sain kuuneltua ihan kohtuullisesti kirjoja, eli 12 kappaletta. Kaikki siis äänikirjoina. Mukaan mahtuun niin tosi vahaa kijraa Jules Verneltä, vähän vanhaa Rake Tähtiseltä, sekä roppakaupalla uutuuksia. 

Kuukauden parhaat kirjat olivat Jules Vernen Kapteeni Grantin lapset sekä Robin Cookin Elämän merkit. Molemmille annoin täyden 5 tähteä. Parhaat uutuudet olivat Peter Jamesin Kuolema käy oikeutta sekä Lisa Jewellin Askel jonka otat. Nämä molemmat saivat 4,5 tähteä. Yhtään huonoa kirjaa ei kuukeuteeni mahtunutkaan...

Mainitsemisen arvoinen on myös kirjailijaveljesten yhdessä kirjoittama, Andrew ja Lee Childin Salaliitto. Toimintaa ja moraalia oli tässkin kirjassa 4+ tähden verran!

Joulukuulle on tidossa vielä kolme kirjaa Helmet-lukuhaasteeseen, joka on osaltani pian valmis. Hyviä kirjoja siis luvassa ja mukaan mahtuu jo kevätkauden uutuuksiakin

Lisäksi haastan sinut kertomaan lukemisen historiastasi. Tässä oma Lukemiseni pitkä historia

Myös #marraskuunlukuhaaste päättyy tänään ja kooste siitä tulossa myös tuon linkin taakse.


#marraskuunlukuhaaste VALMIS

Instagramissa julkaistu tämä  Karo Hämäläisen aloittama marraskuun lukuhaaste. Tarkoituksena siis lukea joka päivä vähintään 30 sivua. Noh, minä kun kuuntelen kirjoja, niin päätin soveltaa haastetta siten, että kuuntelen vähintään 30 minuuttia päivässä. Se saattaa minun lukunopeudella jopa vastatakkin samaa. 

Eli nyt mennään:

1. pv sain valmiiksi, Rake Tähtinen: Hiljausuuteen haudattu

2. pv sain valmiiksi Jules Vernen Kapteeni Grantin lapset ja aloitin kuuntelemaan Robin Cookin Elämän merkit 

3. pv jatkoin Robin Cookin parissa

4. pv lisää Cookin kuuntelua

5. pv sain Cookin valmiiksi ja jatkoin Floodin Terapeuttia, joka aiemmin jäi kesken

6. pv kului Terapeutin parissa

7. pv sain kuunneltua valmiiksi Helene Floodin Terapeutin.

8. pv aloitin kuuntelemaan Peter Jamesin uutuutta, Kuolema käy oikeutta

9. pv jatkoin Jamesin parissa

10. pv Peter James jatkuu...

11.pv James jatkuu

12.pv sain valmiiksi Peter Jamesin Kuolema käy oikeutta. Tosi hyvä oli!

13.pv aloitin Ann Cleevesin Kylmä maa, Shetlantiin sijoittuvan jännärin.

14.pv Cleeves jatkuu

15.pv sain valmiiksi Ann Cleevesin uutuuden Kylmä maa

16.pv aloitin kuuntelemaan Hans Rosenfeldin Surman susi kirjaa 

17.pv jatkoin surman suden kanssa

18.pv sain valmiiksi Hans Rosenfeltin Surman suden

19.pv jatkoin eilen aloittamaani Lee ja Andrew Childin uutuutta, Salaliittoa

20.pv sujui salaliiton parissa

21.pv sain valmiiksi Childin Salaliiton ja aloitin Lisa Jewellin Askel jonka otat

22.ja 23pv jatkui Lisa Jewellin parissa

24.pv sain valmiiksi Lisa Jewellin Askel jonka otat.

25.ja 26.pv kuluivat Rake Tähtisen Arvottomat -kirjan parissa.

27. ja 28. pv kunntelin Stina Jacksonin Erämaa uutuuden.

29. pv kuuntelin edellisenä päivänä aloittamani Rake Tähtisen Tapettu illuusio

30.pv aloitin kuuntelemaan Sandra Brownin Kylmä maa kirjaa.


Tarkemmat tiedot kuukauden luetuista täältä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Rake Tähtinen: Tapettu illuusio


Rake Tähtinen: Tapettu illuusio, 2011. Äänikirjan julkaisuja on Saga ja sen lukee Jarmo Mäkinen. Äänikirjan pituus on reilut 9 tuntia. 

Kesähelle piinaa rikoskomisario Petri Petäjämäkeä. Ravintolayrittäjä Tugrul Ereneriä piinaa kiusaaja. Samaan aikaan paikallislehden toimittaja Carita Appelgren haluaa lopettaa avioliiton ulkopuolisen suhteen esimieheensä, joka ei kaihda keinoja naisen pään kääntämiseksi totuttuun komentoon.
Kaupungissa yhteisön valtakuviot etenevät omaa rataansa, kunnes yksi on joukosta poissa.
Asunnonvaihtoa kaavaileva ja uutta vakavaa parisuhdetta aloitteleva Petäjämäki kollegoineen joutuu keskelle järkyttäviä tapahtumia, jotka näyttävät vuoroin erillisiltä ja vuoroin toisiinsa linkittyviltä rikoksilta.
Mikä yhteys tähän kaikkeen on Sachsenhausenin keskitysleirin vuoden 1943 tapahtumilla?

Tässä sarjassa on mukava seurata Petri Petäjämäen ja Anna-Marin seurustelua ja tämän kirjan osalta asuntokauppaa. Eteneekö yhteisen kodin hankita ja miten. Siinä sivussa seurataan turkkilaiseen kebab-ravintolaan tehtyä iskua sekä tämän omistajan saunan tuhopolttoa. Kun paikallislehden päätoimittaja kuolee, on töitä poliiseilla enemmän kuin riittävästi.

Ainut negatiivinen asia tässä kirjassa on tarinanjuonne keskitysleiriltä. Todella vastenmielistä kuunneltavaa!

Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4- tähteä.

Rainer "Rake" Tähtinen on suomalainen kirjailija, mainostoimittaja ja graafikko. Hän toiminut myös päätoimittajana, kolumnistina ja kaupunginvaltuutettuna. Tähtisen tuotantoon kuuluu muun muassa novelleja ja Petäjämäki-dekkarisarja. 

lauantai 28. marraskuuta 2020

Stina Jackson: Erämaa

 

Stina Jackson: Erämaa, julkaistu syyskuussa 2020. Äänikirjan pituus on reilut 9 tuntia ja sen lukee Pirjo Heikkilä. 

Hyytävä trilleri pohjoisruotsalaisesta kylästä, jonka rauhallisen pinnan alla kuplivat raivo ja kateus.
Liv asuu pienessä Ödesmarkin kylässä isänsä ja teini-ikäisen poikansa kanssa. Kurjistuvassa taajamassa he ovat silmiinpistävä perhe. Liv tuntee nahoissaan naapurien katseet ja asiakkaiden tuijotuksen, kun hän on töissä iltavuorossa huoltoasemalla. 
Kylällä ihmetellään, miksi Liv on jäänyt Lapin unohdettuun nurkkaan isänsä luo. Huhutaan isän omaisuudesta, siitä kuinka rikas tämä varmasti on metsäkauppojensa jälkeen. Ja kuinka helppoa riistaa perhe on. 
Yhtä tiivistunnelmainen kuin Jacksonin esikoinen Hopeatie, joka palkittiin Lasiavaimella ja nimettiin Ruotsissa vuoden parhaaksi jännäriksi.

Kirjassa seurataan Livin elämää tämän poikansa kanssa. Kun isä kuolee, elämä muuttuu. Toisaalta seurataan Liamia, joka asuu äitinsä ja tyttärensä kanssa. Kuinka tämä taiteilee perhe-elämän ja villin veljensä välissä. Ja joku osa heilläkin on Livin isän kuolemaan.

Mielenkiintoista kerrontaa pohjoisruotsalaisesta kylästä. Vähän harmaan sävyinen kirja kuitenkin oli, joten en niin viihdyttävänä pitänyt. Mutta sen verran seurattava, että jaksoin kuitenkin kuunnella yllättävään loppuun saakka. 

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ja draaman ystäville. Annan kirjalle 3+ tähteä.


torstai 26. marraskuuta 2020

Rake Tähtinen: Arvottomat

 



Rake Tähtinen: Arvottomat, 2010, äänikirjana julkaistu 2020. 3. osa Petäjämäki-dekkarisarjaa. Äänikirjan lukee Jarmo Mäkinen ja sen pituus on noin 7 tuntia.

Kultasepän ryöstömurha ja perhepiiriin kiirivä suru-uutinen vievät rikoskomisario Petäjämäen arvokysymysten äärelle. Samaan aikaan uusikaupunkilaisen nuoren itsemurha paljastuu murhaksi.
Poliisit joutuvat tapauksen kautta paneutumaan myös yhteiskunnan nurjimpaan puoleen lastensuojeluviranomaisten kautta. Petäjämäki ajautuu siviilielämässään vaikean, kauaskantoisen valinnan eteen.
Rainer "Rake" Tähtinen on suomalainen kirjailija, mainostoimittaja ja graafikko. Hän toiminut myös päätoimittajana, kolumnistina ja kaupunginvaltuutettuna. Tähtisen tuotantoon kuuluu muun muassa novelleja ja Petäjämäki-dekkarisarja.

Tämä sarja on osoittautunut mukavaksi ja viihdyttäväksi. Sen päähenkilöt ovat sopivan tavallisia ja heillä on aivan normaali elämä. Petri Petjämäen arkea on mukava seurata ja aion jatkossakin kuunnella näitä kirjoja. Seuraavana onkin vuorossa Tapettu illuusio.

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle neljä tähteä. 

tiistai 24. marraskuuta 2020

Lisa Jewell: Askel jonka otat

 

Lisa Jewell: Askel jonka otat, syksyn uutuus 2020. Äänikirjan lukijana toimii suosikkini Krista Putkonen-Örn ja sen pituus on noin 11,5 tuntia. Tämä on Jewellin kolmas suomennos. 

Brittikirjailija Lisa Jewell (s. 1968) on kansainvälinen menestyskirjailija, jonka teoksia on käännetty kymmenille kielille ja myyty lähes viisi miljoonaa kappaletta yksinomaan englanninkielisessä maailmassa. Jewell on samastuttavien henkilöiden, mutkikkaiden juonikuvioiden ja uhan tunteen luomisessa aivan omaa luokkaansa. Hänen ensimmäinen psykologinen jännitysromaaninsa Sitten hän oli poissa meni suoraan Englannin listaykköseksi. Löysin sinut addiktoi lukijoita henkilövetoisine yllätyskäänteineen. Joka askel jonka otat on Jewellin 16. teos. Myös viihdekirjoistaan tunnettu Jewell on julkaissut jo parikymmentä romaania. Hän asuu Lontoossa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa.

Hyvämaineisella asuinalueella etelä-Englannissa tapahtuu. Suosittu rehtori muuttaa kadulle ja nuoremmat naiset hullaantuvat häneen. (Itse kyllä ihmettelen, mitä kaikki näkevät tässä keski-ikäisessä mahakkaassa miehessä.) Vastikään avioituneen Joeyen mies haaveilee lapsen hankkimisesta, kun taas tämän vaimo haaveilee naapurin rehtorista. 

Rehtorin poika taasen on kyttääjä, joka tarkkailee naapuriensa toimia. Naapurustossa asuu myös rehtorin koulua käyvä nuori, jonka äidillä on ongelmia. Missä nämä ovat nähneet rehtorin ennen ja mistä tätä oikein siinä yhteydessä syytettiin

Kirjan tarina on hyvin moniulotteinen, mutta henkilöitä ei onneksi ole liikaa. Jopa minä pystyin muistamaan kaikki ja pysymään kirjan kärryillä. Ja jännitystähän riitti aivan loppuun saakka. Kirjassa seurataan muutamaa juonenkulkua, jotka liittyvät mukavasti toisiinsa. Välillä on otteita poliisiraporteista, jotka valottavat tulevista tapahtumista.

Tätä kirjaa verrataan mm. Nainen ikkunassa -kirjaan, mutta tässä ei todellakaan alkoholilla tai lääkkeillä ole osaa. Ja mielisairauskin on vain sivuosassa. Periaatteessa henkilöt ovat uskottavia, joskin rehtorin yleton charmi hieman ihmetyttää. Kelpo viihdettä kuitenkin tämä on ja viihdyin tämän parissa.

Suosittelen kirjaa jännärien ystäville ja annan kirjalle 4,5 tähteä.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Lee & Andrew Child: Salaliitto

 


Lee ja Andrew Child: Salaliitto. Julkaistu syksyllä 2020 myös äänikirjana. Julkaisija Karisto ja äänikirjan lukijana toimii Simo Häkli. Hänkin on hyvä lukija. Uudelleen äänikirjoina julkaistut Childin on pääosin lukenut suosikkini Aku Laitinen, kuten luki edellisenkin Kuilun partaalla

Tammikuussa 2020 Jack Reacher -fanit kuulivat ilouutisen: Jack Reacherin tarina ei pääty, vaikka kirjailija Lee Child vetäytyykin sivummalle. Lee uskoo vaativan tehtävän sarjan jatkamisesta pikkuveljelleen Andrew Grantille, joka julkaisee sarjaa kirjailijanimellä Andrew Child. Omalla nimellään Grant hän on kirjoittanut yhdeksän suosittua jännitysromaania, joita on käännetty italiaksi ja tšekiksi. Salaliitto on ensimmäinen veljesten yhdessä kirjoittama Jack Reacher -jännäri. Suomennos ilmestyy lokakuun lopulla yhtä aikaa alkuteoksen kanssa.

Kirjan alkuasetelmat ovat tutun tyyliset: Racher saapuu pieneen kaupunkiin ja joutuu jonkin keskelle. Tässä tapauksessa harmittoman näköistä miestä ollaan sieppaamassa autoon ammattimaisesti ja tämän Racher estää ja päätyy putkaan. Jotain outoa on tekeillä kaupungissa ja hän joutuu tekemisiin kyber-rikollisten kanssa. Racher ei sentään itse ryhdy hakkeriksi, vaan hoitelee fyysisemmän puolen. Tuttuun tapaansa. Iskuja jaellaan, mutta hyvän asian puolesta.

Kirjassa on todella paljon henkilöitä ja asiaa. On kyber-rikollisten lisäksi vaalivakoilua, natseja ja venäläisiä muiden muassa. Ainakin äänikirjassa meni jo nimet sekaisin ja oli vaikea pysyä kärryillä, että kuka oli kuka ja kenenkin puolella. Ehkä uusinta kuuntelu auttaisi tässä asiassa. Se kyllä on tarkoitus tehdäkin jossain vaiheessa. 

Kirja on vanhaa kunnon Jack Racheria ja suosittelen kaikille niiden ystäville. Itse annan kirjalle 4+ tähteä. 

torstai 19. marraskuuta 2020

Hans Rosenfelt: Surman susi


Hans Rosenfelt: Surman susi. Syksyn 2020 uutuus. Äänikirjan pituus on noin 12,5 tuntia ja sen lukee Veera Kiiskinen. Aiemmin Hans kirjoitti dekkareita yhdessä Michael Hjorthin kanssa, Sebastian Bergman -sarjaa. Pidin kovasti tästä sarjasta ja odotan myös siihen jatkoa. Tämä kirja on hyvä uusi aluevaltaus ja saapa nähdä tuleeko tähänkin jatkoa!

Armoton kilpajuoksu Suomen ja Ruotsin rajalla. Sillan käsikirjoittajan uutuus on maailmanlaajuinen trilleritapaus! Metsästä löytyy kuollut susi vatsassaan ihmisen jäännöksiä. Kuka uhri on? Tapausta selvittämään ryhtyy keski-ikäinen poliisi Hanna, jota yksityiselämän sotkut painavat. Alkaa näyttää siltä, että uhrilla on kytköksiä huumemafioihin. Tämä jätti taakseen lukuisia ruumiita ennenkuin kohtasi oman loppunsa. Pian Hanna huomaa, ettei ole ainoa, joka on tappajan jäljillä. 

Kirjassa sattuu ja tapahtuu paljon. Suden vatsasta löytyneen miehen jäljiltä on jäänyt tavaraa, jota venäläinen Katja lähtee hakemaan takaisin. Tavaran löytäneellä pariskunnalla on myös omat suunnitelmansa. Myös entisella vangilla UV:llä on sormensa pelissä, kun hän tarvitsee rahaa sairaan lapsensa hoitamiseen.

Tätä kaikkea tutkii Hanna, jolla on omat ongelmansa miehensä kanssa. Tästä suhteesta valoittuu pikkuhiljaa uusia asioita. Hanna on kuitenkin tavallinen ja suhteellisen kunnollinen nainen ja mukava päähenkilö uuteen kirjaan. Tapahtumat sijoittuvat mukavasti Haaparannan ympäristöön ja niitäkin on mukava seurata. Kirjassa kyllä kuolee paljon ihmisiä ja aivan herkimmille en tätä suosittele. Mutta muuten jännityksen ystäville hyvin viihdyttävää luettavaa.

Annan tälle kirjalle neljä tähteä.

tiistai 17. marraskuuta 2020

Ann Cleeves: Kylmä maa


Ann Cleeves: Kylmä maa, äänikirjan pituus on reilut 10 tuntia ja lukijana toimii Panu Vauhkonen. Juuri julkaistu. Pidän kovasti tästä Cleevesin Shetlanti-sarjasta ja sen henkilöistä. Cleeves kirjoittaa myös Vera Standhope-sarjaa, joka ei ole aivan yhtä hyvä. Molemmista on tehty myös tv-sarja, joka on näkynyt myös Suomessa. Itse en ole sitä katsonut.Kylmä maa on Shetlanti-dekkarisarjan seitsemäs osa. 

Maanvyöry hautajaisten aikana saa pienen kylän kaaokseen. Kun romahtaneesta mökistä löytyy kuollut nainen, tutkimukset alkavat. Teitä on vielä poikki, kun Perez ystävineen alkavat tutkia tapausta. Pian ilmenee, ettei nainen ole saarelaisia, eikä tämä kuollut maanvyöryssä. Pian myös Perezin naisesimies mantereelta saapuu paikalle.


Perezilla on Cassie huollettavanaan ja arki rullaa, kun onneksi lapsenhoitoon löytyy apua naapureita tutkimuksen tiimellyksessä. Esimiesnaisensa suhteen Perez on avuttomampi. Hän tuntee jotain tätä kohtaan, mutta ei uskalla tehdä aloitetta. Mukava seurata tätä "pariskuntaa". Näitä kirjoja lukiessa pitää aina klikkailla mapsista saaret kartalle ja katsella paikkoja. Kiehtovaa, mutta ankaraa maastoa!

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle 4- tähteä.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Peter James: Kuolema käy oikeutta

 

Peter James: Kuolema käy oikeutta, äänikirjan lukija Martti Ranin ja pituus reilut 14,5 tuntia. Roy Grace-sarja saa jatkoa... Tykkään kovasti Jamesin kirjoista ja odotan näitä aina kovasti. Onneksi hänen kirjojaan julkaistaan Suomessa ahkerasti!

Kirjassa seurataan useampaa juonenkulkua, jotka liittyvät toisiinsa. Itseasiassa melkein vähiten seurataan juurikin Grascen elämää, jonka perheessä on niin huolta kuin ilojakin. Tätä tavallista perhettä on mukava seurata!

Toisaalta seurataan Megiä, joka saa kutsun valamiehistöön. Hänen tyttärensä on reppureissulla etelä-Amerikassa ja tämän matka aiheuttaa äidille kovasti huolta. Lisäksi seurataan rikollista, jonka oikeudenkäyntiin Meg osallistuu. Toisen syytetyn elämän tarkein asia on Downin oireyhtymäinen veli, joka haaveilee omasta ravintolasta.

Roy Grace on ollut väliaikaisessa tehtävässä Lontoon poliisissa ja joutuu palaamaan entiseen paikkaansa ikävän esimiehensä alaiseksi. Gracea kyllä pyydetään jatkamaan Lontoossa, mutta perheen takia hän haluaa työskennellä lähempänä kotia.

Olen aina pitänyt kovasti tästä sarjasta ja suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä.



sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Helene Flood: Terapeutti

 

Helene Flood: Terapeutti. Norjalainen jännityskirja on juuri julkaistu. Äänikirjan pituus on noin 10,5 tuntia ja sen lukee  Hannamaija Nikander. Kustantaja on Bazar.

Piinaava psykologinen trilleri kertoo, miltä tuntuu, kun kaikki ympärillä lakkaa yhtäkkiä olemasta
Helene Floodin esikoisromaani Terapeutti on syvältä viiltävä kertomus ihmismielen hauraudesta hädän hetkellä, ja siitä, mitä kaikkea olemme valmiita tekemään suojellaksemme rakkaimpiamme.

Psykoterapeutti Saralla on oma vastaanotto talonsa pihalla. Talo on miehen suvun vanha perintötalo, jossa appiukko virui kuolleena muutama vuosi sitten. Pariskunta on remontoinut taloa ja arkkitehtimiehestään huolimatta remontti on vielä pahasti kesken.

Eräänä viikonloppuna Sigurdin on määrä lähteä mökille työkaveriensa kanssa, mutta tämä ei koskaan saavu mökille. Missä ihmeessä mies on. Terapeutti saa nyt auttaa itseään ja ajatukset kulkevat laidasta laitaan. Pikkuhiljaa alkavat asiat rullata eteenpäin ja jännitystä riittää aivan loppuun saakka. 

Yksinäisyydessä vanha talokin alkaa tuntua uhkaavalta. Joku häiritsee Saran rauhaa. Miten vartiointiliike voi häntä auttaa? Liittyykö kaikki jotenkin Sigurdin katoamiseen?

Tämä kirja on mukavan jännittävä kertomus, jossa ei ennakkotiedoista poiketen mennä liian syvällä ihmismieleen. Juuri sopivasti. Ja tässä ei haahuilla alkoholin tai lääkkeiden kanssa. Sopivaa viihdettä siis.

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle neljä+ tähteä.

perjantai 6. marraskuuta 2020

Robin Cook: Elämän merkit

 .

Robin Cook: Elämän merkit, 1992 julkaistu Cookin 11. suomennettu lääkärijännäri. Äänikirjana Celiassa. Päähenkilönä on sama Marissa, kuin aiemmassa Virus-kirjassa.

Kirjan alussa Marissa ja Robert ovat hedelmällisyysklinikan asiakkaita ja useita keinohedelmöityksiä on epäonnistunut. Jatkuva stressi ja hormoonihoito ovat saaneet Marissan hermostuneeksi ja välit miehensä kanssa ovat kireät. Kun hänelle selviää, että hänen hedelmättömyytensä johtuu oudosta sairastumisesta ja kun vielä lähistöltä löytyy muitakin, hän päättää selvittää asiaa tarkemmin.

Seikkailut seuraavat toisiaan ja tapahtumat etenevät Bostonista Austraalian koralleille ja lopulta Hongkongiin. Kirjassa sattuu ja tapahtuu ja tunnelmat ovat hyvin jännittävät. Kun koralliriutoilla Marissan ystävä joutuu haihyökkäyksen kohteeksi, hän päättää etsiä entisen patologin Austraalian erämaasta. Todella paljon vaihtuvia maisemia! Austraaliaan sijoittuvat dekkarit ovat kyllä kivoja!


Oudoista tapauksista huolimatta kirjan henkilöt ovat uskottavia ja heitä on mukava seurata. Wintage-klinikasta on Cook kirjoittanut vielä kaksi muutakin kirjaa. Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle täydet viisi tähteä.


tiistai 3. marraskuuta 2020

Jules Verne: Kapteeni Grantin lapset


Jules Verne: Kapteeni Grantin lapset. Äänikirjana Celiassa kahdessa osassa, pituudet 9 tuntia + 6 tuntia, lukija Jussi Etto. Lisäksi välistä puuttuu osa Austraalian seikkailusta, joka piti lukea e-kirjana. Tällä kirjalla pääsen myös täyttämään yhden kohdan Helmet-haasteeseen, eli: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera.

Tämä taitaa olla suosikkini Vernen kirjoista ja omistan sen myös painettuna. Tämä oli myös ensimmäinen Vernen kirja, jonka satuin lukemaan, kun lapseni oli sen lainannut koulun kirjastosta. Olin heti myyty! Siitä alkoikin pitkät seikkailut Vernen kirjojen parissa. Tämän kirjan olen lukenut monet kerrat ja aina se vain kestää uudestaan ja uudestaan.

Kirja siis alkaa kun Lordi Glenarvan omistaman laivan henkilökunta saa ottaa vasarahain. Miehistö ei voi uskoa silmiään, kun hain vatsasta löytyy pullopostia. Pullopostin on lähettänyt muuan kapteeni Grant, joka on joutunut miehistöineen haaksirikkoon. Grant on epätoivoisena kirjoittanut arvioidun sijaintinsa kolmella eri kielellä – vesi on kuitenkin tärvellyt osan kirjoituksesta. 

Lordi Glenarvan päättää etsiä kapteeni Grantin. Etsintöihin osallistuvat myös Grantin lapset Mary ja Robert. Ja niin huvipurren nokka käännetään kohti Etelä-Amerikkaa, jossa etsinnät aiotaan aloittaa. Ja seikkaulut seuraavat toisiaan, ja lopulta tämä uskalias ryhmä tulee kiertäneeksi koko maapallon juuri 37. leveyspiirin kohdalta.

Jules Verne (1828–1905) oli ranskalainen kirjailija. Hänen tunnetuimpia romaanejaan ovat "Matka maailman ympäri 80 päivässä" sekä "Matka maan keskipisteeseen". Verne oli ensimmäisiä science fiction -kirjailijoita. Hän kirjoitti esimerkiksi sukellusveneistä ja lentokoneista ennen kuin niitä oli varsinaisesti edes keksitty. Verne on yksi maailman käännetyimmistä kirjailijoista.


Jules Verne on suosikkikirjalilijani ja olen tänä vuonna kuunnellut neljä muuta Vernen äänikirjaa. Tämän vuoden lukulistalla on vielä Salaliitto, jolla pääsen myös mukaan Helmet-haasteeseen. 

Pidän kovasti tästä kirjasta ja voin lämpimästi suositella tätä kaikille. Kirjassa on niin jännitystä kuin romantiikkaakin, seikkailua ja draamaan. Annan tälle kirjalle täyden viisi tähteä.


 

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Lukemiseni pitkä historia: Haaste


Näistä pidin, kun opettelin lukemaan

        Pupu Tupunat


Muut lapsuusiän suosikkini olivat

        Vahan tammen tarinat sekä Kissa joka halusi olla hiiri. Ja tietysti Aku Ankat! :)


Nuorena olin kiinnostunut

        Neiti Etsivät, Kolme Etsivää, Salaisuus, SOS, Viisikko ja kaikki mahdolliset etsiväsarjat


Näitä luin lapsilleni/ sisaruksilleni/ muulle (tai jätä väliin)

        Miina ja Manu -kirjat


Puolisoani/ kaveriani/ muuta läheistäni kiinnostaa

        Tämä on kyllä vaikea. Taitaa lähinnä tietokirjat kiinnostaa.

     

Nyt kesken

        Flood: Terapeutti, Verne: Kapteeni Grantin lapset sekä Tuomainen, Antti: Pikku Siperia.


Kirja, jonka lukemisesta haaveilen

        Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Kirjainhaaste, etunimen toinen kirjain A

 

Kieltenopen kotiblogissa oli tämä kiva haaste, josta tein edellisen osan toukokuussa.

Ensimmäinen osa, eli sukunimen ensimmäinen kirjan löytyy täältä.

Nyt mennään etunimen toisella kirjaimella, eli A:lla


VAATE - Alushousut. Näitä tarvitaan aina.
JUOMA -  Alkoholi. Eipä tule käytettyä. 
PAIKKA - Australia. Luen juuri kirjaa ja on kiva tutustua.
RUOKA - Avokaado. En tykkää.
ELÄIN - Alpakka. Hauska eläin.
TYTÖN NIMI -  Alisa. Kaunis nimi.
POJAN NIMI - Ari. Tuttu nimi.
AMMATTI KUVAUS HENKILÖSTÄ - Avulias. Tätä tarvitaan.
JOKA KODISSA - Astiat. Ilman ei pärjää.

niin, ja googlea ei saisi käyttää... :)

Rake Tähtinen: Hiljausuuteen haudattu

 

Toinen osa Tähtisen dekkarisarjassa, 2010. Juuri julkaistu äänikirjana Sagan kustantamana, jossa lukujana toimii Jarmo Mäkinen. Minä kuuntelin kirjan Celiassa, jossa äänikirjan pituus on reilut 9 tuntia.

Komisaario Petri Petäjämäki tutkii rikoksia ja yrittää viettää aikaa tyttärensä kanssa. Myös ystävyys syvenee edellisessä osassa alkaneessa suhteessa. Myös sukellusharrastusta hän pääsee hyödyntämään tässä kirjassa työn ohessa.

Vanhempi mies katoaa ja pian löytyy rannan lähistöltä pää ruhjottuna. Myös toinen mies katoaa, vaikkakin vaimo ei paljoa ihmettele, kun miehellä on ollut tapana viettää aikaa ryyppyreissuillaan. Tyhjänä kiveen koliseva vene kuitenkin herättää poliisien mielenkiinnon.

Petäjämäen entinen vaimo lähteen uuden kumppaninsa kanssa etelään ja isä saa tyttärensä luokseen koko viikoksi. Siinäkin on omat haasteensa, kun iso tapaus töissä vaatii huomiota. Myös tyttären monet iltaharrastukset aiheuttavat huolta.

Ujon suomalaismiehen tapaan Petäjämäen on vaikea ilmaista kiinnostustaan Anna-Maria kohtaan, mutta onneksi hän saa laitettua viestejä ja välillä soiteltua tälle, keksimällä asiaa milloin mistäkin. Suhteen etenemistä on myös mukava seurata.

Rainer "Rake" Tähtinen on suomalainen kirjailija, mainostoimittaja ja graafikko. Hän toiminut myös päätoimittajana, kolumnistina ja kaupunginvaltuutettuna. Tähtisen tuotantoon kuuluu muun muassa novelleja ja Petäjämäki-dekkarisarja.

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle neljä tähteä.