keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Liza Marklund: Panttivanki

 

Tämä kirja on 10. osa suositussa Annika Bengtzon -sarjassa. Kirjan kustantaja on Otava ja se on julkaistu vuonna 2011. 
*
Annika Bengtzon vedetään mukaan julmaan panttivankidraamaan, samalla kun nuorten naisten murhat piinaavat tukholman lähiötä.

Eteläisessä Tukholmassa löydetään päiväkodin takaa lumen peittämä ruumis. Kyseessä on jo neljäs kerta lyhyen ajan sisään, kun pienen lapsen äiti on puukotettu kuoliaaksi. Kvällspressenin toimituksessa puhutaan sarjamurhaajasta, mutta työnsä uudelleen aloittanut Annika Bengtzon penää todisteita.

Annika on myös palannut yhteen aviomiehensä Thomasin kanssa, mutta onni loppuu lyhyeen: konferenssimatkalla Afrikassa Thomas kidnapataan osana eurooppalaisten asiantuntijoiden delegaatiota. Kun sieppaajien kohtuuttomat vaatimukset hylätään, panttivankeja aletaan teloittaa yksi kerrallaan. Annika joutuu kauhistuttavan henkilökohtaisella tavalla mukaan kidnappausdraamaan, joka ravisuttaa niin Eurooppaa kuin Afrikkaakin.
*
Annikalla on vaikeuksia selvittää miehensä katoamista. He ovat palanneet vasta Tukholmaan, oltuaan USA:ssa. Kukaan ei halua auttaa Annikaa, eikä hoida tämän lapsia. Monien käänteiden jälkeen Annika päätyy Afrikkaan rahakassin kanssa ja jännitystä riittää loppuun saakka. Miten käy Thomasin.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan kirjalle 4,5 tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.