torstai 27. huhtikuuta 2023

Tiina Lehikoinen: Punelma

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2022 ja sen kustantaja on Like. Äänikirjan pituus on reilut 7 tuntia ja sen lukee Anni Kajos.
*
Piikatytön kohtalo antaa mykistetyille äänen ja vaiennetuille historian

80-luvulla syntynyt dokumentaristi herättelee henkiin runoilija Eino Leinon luoman onnettoman palvelustytön hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa. Samalla paljastuu mutkikas vaientamisten vyyhti. Kerrottuun liittyy aina kertomatta jätetty ja kertojan katse määrittelee, miten kukakin saa tulla kerrotuksi.

Monikerroksisessa teoksessa eri aikatasot sekä fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Näistä säikeistä muodostuu vaikuttava kertomus ja tutkielma kansallisesta identiteetistä, sukupuolesta ja taiteen eettisyydestä.

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on kaksi novellikokoelmaa ja kuusi runokokoelmaa julkaissut kirjailija ja kuvataiteilija. Hänelle on myönnetty Vuoden aforismikirja -palkinto ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, ja lisäksi hän on ollut Tiiliskivi- ja Tanssiva Karhu -palkintoehdokkaana. Lehikoinen on myös päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua sekä verkkolehti Noesista ja kuuluu Osuuskunta Poesiaan. Koulutukseltaan hän on sekä filosofian että taiteen maisteri.

"Kiinnostavia näkymiä maantieteelliseen eriarvoisuuteen, luokkayhteiskuntaan, sukupuoleen, identiteetteihin." - Helsingin Sanomat 9.5.2022
*
Tosi turha ja tylsä kirja. Historian pohdintaa ja kirjoitettu sinulle-muodossa, joka on lähtökohtaisesti tylsä. Sain kuin sainkin kuuneltua vain sen takia , että tämä soveltuu moniin haasteisiin. Annan tälle kirjalle vain yhden tähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.