maanantai 30. syyskuuta 2024

Sarah Morgan: Sinun sylissäsi

 

Tämä kirja on ilmestynyt e-kirjana 2016 ja sen kustantaja on Harlequin. Äänikirjan pituus on noin 10,5 tuntia ja sen lukee Anna Lilja. Tämä on toinen osa sarjaa ja minulle täysin uusi tuttavuus.
*
Brittany Forrest oli aina unelmoinut seikkailusta, ja kahdeksantoistavuotiaana hän kokee sellaisen Zachary Flynnin muodossa. Heidän myrskyisä romanssinsa päättyy ennätysajassa, ja Brittany päättää sulkea miehen mielestään ikuisiksi ajoiksi. Kymmenen vuotta myöhemmin Zach ilmestyy jälleen Brittanyn elämään. Huimapäinen lentäjä ei ollut koskaan tuntenut olevansa Brittanyn arvoinen, mutta ei voi silti pysyä erossa tästä. Jälleennäkeminen nostaa vanhat tunteet pintaan. Kun kuumat päivät vaihtuvat vilvoittaviksi, tähtikirkkaiksi öiksi Brittany ja Zach huomaavat tuntevansa toisiaan kohtaan kiintymystä, joka on voimakkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Pystyvätkö he unohtamaan menneet ja antamaan rakkaudelle uuden mahdollisuuden?
*
Vähän tylsä kirja ja olisi voinut olla lyhyempikin. Suosittelen romatiikan ystäville. Annan kirjalle 3 tähteä. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Nicci French: Vainajien päivä


Tämä kirja on julkaistu 9.9.24 ja sen kustantaja on Blue Moon. Äänikirjan pituus on vajaat 12 tuntia ja sen lukee Karolina Kudjoi. Tämä on esimmäinen kirja, jonka luen tältä kirjalijalta. Tämä kirja on osa brittiläistä sarjaa. 
*
Frieda Kleinin lopullinen tilinteko.
Psykologin kaksintaistelu synkän vihollisensa kanssa huipentuu vihdoin – ja vain toinen voi selvitä siitä hengissä.
Pohjois-Lontoon vilkkaalla ostoskadulla kolaroi karannut auto, mutta kuljettajan paikalla istuva mies on murhattu viikkoa aiemmin.
Hampstead Heathissa roihuaa nuotio: liekeissä makaa seuraava uhri.
Syksyn lehtien putoillessa Lontoossa riehuu sarjamurhaaja, joka leikkii kissaa ja hiirtä poliisin kanssa. Kuolonuhrien määrä nousee vauhdilla, mutta tutkinta ei ota edistyäkseen.
Asialla ei olekaan mikään tavallinen tappaja, vaan jokainen uusi uhri on tarkoitettu viestiksi ainoastaan yhdelle naiselle – psykologi Frieda Kleinille.
Viesti on yksinkertainen: sinun vuorosi on pian...
Nicci French on kirjailijanimi, jonka takana on aviopari Nicci Gerrard ja Sean French. He kirjoittavat yhdessä psykologisia jännitysromaaneja, jotka on ylistetty taivaisiin. Nicci Frenchin romaaneja on julkaistu kolmellakymmenelläyhdellä kielellä.
*
Tämä kirja on tylsä ja oikein mitään ei tapahdu. En siis päässyt tämän kirjan makuun ollekaan. Annan tälle kirjalle 3- tähteä. 

 

lauantai 28. syyskuuta 2024

Lucinda Riley: Vangittu kauneus

 

Tämä kirja on ilmestynyt 27.9.24 ja sen kustantaja on Bazar. Äänikirjan pituus on 17,5 tuntia ja sen lukee Karolina Kudjoi. Rileyn kirjat tästä linkistä
*
Rakkaus, joka piirtyi ikuisuuteen
Lucinda Rileyn Vangittu kauneus on taianomainen lukuromaani rakkaudesta, elämää mullistavista valinnoista ja kahden suvun yhteen kietoutuvista kohtaloista.
16-vuotias Brett Cooper saapuu rapistuvaan yorkshireläiskartanoon viettämään kesää sukulaistensa hoivissa. Sukulaisten, joita hän ei ole koskaan aiemmin tavannut. Hän olisi mieluummin jossain aivan muualla, kunnes kartanon keittiöön astelee taloudenhoitajan tytär, lumoava Leah Thompson.
Nuorten herkästä rakkaustarinasta alkaa uskomaton matka, joka sinkauttaa Leahin supertähteyteen ja maailman muodin pääkaupunkeihin. Brett luo uraa perheyrityksessä ja katsoo voimattomana vierestä, kun hänen isänsä kamppailee tuskallisten muistojensa kanssa. Paljastuessaan suvun tarkoin varjellut salaisuudet salpaavat hengen.
*
Lucinda Rileyn Vangittu kauneus henkii Yorkshiren nummimaisemien tummaa dramatiikkaa ja nopeasykkeisen New Yorkin suihkuseurapiirejä. Nyt ensimmäistä kertaa suomeksi ilmestyvä romaani julkaistiin englanniksi alun perin vuonna 1998. Tämän version on uudelleenkirjoittanut Rileyn poika Harry Whittaker.
*
Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965–2021) oli taiturimainen tarinankertoja, jonka teoksia on käännetty jo lähes neljällekymmenelle kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Hänet tunnetaan ympäri maailman huippusuosion saaneen Seitsemän sisarta -sarjan kirjailijana. Lisäksi Rileyn romaaneista on suomennettu Keskiyön ruusu, Enkelipuu, Perhosten huone, Vaarallinen kirje, Oliivipuu, Italialainen tyttö, Orkideatarha, Auroran salaisuus, Kuolema sisäoppilaitoksessa ja Valo ikkunassa.
*
Liian pitkä ja puiseva kirja, jossa ei oikein tapahdu mitään. Lisäksi äänikirjassa häiritsee ajassa pomppiminen ja on vaikea seurata, että missä milloinkin mennään. Suosittelen Rileyn ystäville. Annan tälle kirjalle 3 tähteä. 

perjantai 27. syyskuuta 2024

Peter James: Täydellinen vaimo. Vol 2

 

Tämä on toinen kerta kun kuuntelen tämän kirjan. Alkuperäinen postaus tästä linkistä. Kirja on ilmestynyt noin vuosi sitten ja kestää hyvin toisenkin lukukerran. 
*
Viiltävä psykologinen trilleri pakkomielteisestä rakkaudesta ja kontrollista.
Plastiikkakirurgi Ross Ransome on uransa huipulla; menestynyt, rikas ja tunnettu. Sellainen mies haluaa myös vaimonsa olevan täydellinen. Miksipä ei, onhan hänellä taito muovata nainen leikkauspöydällä mieleisekseen.
Ross Ransome on mies, joka on tottunut kontrolloimaan. Mutta kun hänen vaimonsa Faith sairastuu, Ross saa huomata, ettei kaikki enää olekaan hänen hallinnassaan. Faith kääntää selkänsä niin lääketieteelle kuin kuivahtaneelle avioliitolleenkin ja etsii apua karismaattisen terapeutin tarjoamista vaihtoehtohoidoista. Tämä lupaa ratkaista enemmän kuin vain terveysongelmat.
Rossin mielestä tämä on äärimmäinen petos. Vaimon toiminta on sietämättömän epärationaalista, ja Ross on ennen kaikkea rationaalinen mies. On aivan järjetön ajatus, että joku toinen mies saisi hänen täydellisen vaimonsa...
Peter James on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista ja palkituimmista dekkaristeista. Peter Jamesin teokset ovat jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 37 kielelle. Peter Jamesin dekkareita on myyty Suomessa jo yli 160 000 kappaletta.
*
Hyvä kirja ja suosittelen kaikille trillereiden ystäville. Annan kirjalle edelleen 4,5 tähteä. 

Sara Storm: Sankarin sormus


Tämä kirja on ilmestynyt äänikirjana tammikuussa 2023 ja sen kustantaja on Saga. Äänikirjan pituus on 5 tuntia ja sen lukee Laura Hänninen. Kirjailijan muut teokset tästä linkistä
*
Kun toimittajana työskentelevä Vilja saa kuulla uuden harjoittelijan olevan hänen vastuullaan, hän ei ole asiasta innoissaan. Miten hänellä riittää aikaa harjoittelijan perehdyttämiseen, kun se hädin tuskin riittää edes omiin töihin? Osku on kuitenkin varsin hauskannäköinen nuori mies – ja ennen kuin Vilja huomaakaan, hänen ja Oskun välillä vaikuttaa olevan kipinöitä. Tunteet Oskun ja Viljan välillä tulevat punnituiksi, kun Vilja ryhtyy tutkimaan erään mystisen sormuksen tarinaa. Juttukeikka vie Viljan vaarallisille vesille – kaikki eivät nimittäin halua sormuksen tarinaa julkiseksi.
Sankarin sormus on jännittävä rakkausromaani Sara Stormilta.
Nimimerkki Sara Storm kirjoittaa viihteellisiä rakkaustarinoita, jotka ovat saaneet vankan lukijakunnan. Ammatiltaan hän on freelance-toimittaja.
*
Kiva kirja toimittajanaisesta, joka ihastuu toimitusharjoittelijaan. Mies on salaperäinen ja sukunimi tuntuu olevan hakusalla. Suosittelen! Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 

 

torstai 26. syyskuuta 2024

Viveca Sten: Harhaladuilla

 

Tämä kirja on ilmestynyt 26.9.224 ja sen kustantaja on WSOY. Äänikirjan pituus on reilut 11 tuntia ja sen lukee Anni Kajos. Tämä kirja jatkaa Åreen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Blogatut Stenin kirjat tästä linkistä
*
”Tulista tekstiä jääkylmästä Åresta.” – Kapprakt
Åren murhat -sarjan neljäs osa tarjoaa lukijalle jälleen moniulotteisia henkilöhahmoja ja upealla luontokuvauksella maustettua maailmanluokan jännitystä.
Kuusi huvittelunhaluista opiskelijaa lähtee junalla hiihtoreissulle pohjoiseen. Rajun bileillan jälkeen viisi heistä herää ankeaan aamuun – yksi ei enää ollenkaan. Oliko kyseessä onnettomuus vai kylmäverinen murha? Kysymykset kasautuvat ja jännitteet ystävien välillä kiristyvät. Poliisit Hanna Ahlander ja Daniel Lindskog aloittavat tapauksen tutkinnan apeissa tunnelmissa, sillä kummankin yksityiselämässä myllertää. Daniel on eronnut ja kärsii syyllisyydentunteista, Hannalla taas on uusi kumppani ja kaiken pitäisi olla hyvin, mutta ristiriitaiset halut repivät häntä kahtaalle.
Viveca Sten (s. 1959) tunnetaan kansainvälisesti huippusuositusta Sandhamnin murhat -sarjasta sekä uudemmasta, idyllisiin tunturimaisemiin sijoittuvasta Åren murhat -sarjasta, joka sai alkunsa kirjailijan koronaeristyksen aikana. Harhaladuilla on sarjan neljäs osa, ja sitä kirjoittaessaan Sten joutui itse vakavaan hiihto-onnettomuuteen Åressa, mikä on saattanut inspiroida yhtä kirjan voimallisimmista kohtauksista.
*
Nuorisoporukka saapuu Åreen lomalle ja pian nuori nainen löytyy lumesta kuolleena. Kaverit ovat epäiltyjä... Hannalla ja Danielilla on ollut yhteytensä ja kummallakin on nyt omat ongelmansa suhteidensa kanssa. Kivaa seurata päähenkilöiden sattumuksia. Sopivasti on jännitystä tässäkin sarjassa. Suosittelen dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 

Jennifer Lauck: Siipirikko


Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2001 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 15 tuntia. 
*
Äiti avaa ja sulkee purkkeja kaiken päivää. Keltaisia pillereitä, punaisia pillereitä. Jos on paha päivä, äiti panee meikkinsä pois ja jää sänkyyn. Jos on hyvä päivä, hän työntää peitteet syrjään ja laskee jalkansa lattialle. Joka ilta toivon että huominen olisi hyvä päivä.
Äidin sairastamisesta ei puhuta, ei koskaan. Isä sanoo, että se on oma asiamme, eivätkä muut ihmiset ymmärtäisi. Mutta Jennifer muistaa vielä ajan jolloin äiti käveli aivan kuten kaikki muutkin, oli sängyssä vain öisin, ajoi autoaan ja jutteli puhelimessa. Silloin äiti oli niin vahva, että jaksoi nostaa pikku Päivänsäteensä ylös, heittää ilmaan ja ottaa taas kiinni.
*
Kuuntelin tämän kirjan lukupiiriä varten ja en kyllä tykännyt. Voisi sanoa, että turhanpäiväistä tarinaa, kun ei oikein tapahtunut mitään... Annan kirjalle 2 tähteä. 

 

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Ann Cleeves: Kulovalkea. Vol 2

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2022 ja sen kustantaja on Karisto. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 11 tuntia. Tämä on toinen kerta kun kuuntelin tämän kirjan. Alkuperäinen postaus tästä linkistä. Cleevesin kaikki kirjat tästä linkistä. Tämä kirja päättää mainion Shetlannin saarille sijoittuvan dekkarisarjan. Harmi, että tämä loppuu, kun ne Cleevesin muut sarjat eivät ole ollenkaan tämän veroisia. 
*
TV:stä tuttu komisario Jimmy Perez tutkii Shetlanninsaaria kuohuttavaa kuolemantapausta.
Englantilainen perhe muuttaa Shetlantiin siinä toivossa, että saarten rauhallinen elämänrytmi sopisi heidän autistiselle pojalleen. Perhe joutuu kuitenkin keskelle elämänsä painajaista, kun nuori lastenhoitaja löydetään hirttäytyneenä ja huhut lastenhoitajan ja perheen isän suhteesta leviävät. Komisario Jimmy Perez palaa Shetlanninsaarille tutkimaan uransa häiritsevintä juttua.
Kulovalkea on rakastetun Shetlanti-dekkarisarjan huikean jännittävä päätösosa.
*
Kiva kirja ja sopivasti jännitystä. Perez ja Willow yrittävät edetä suhteessaan ja samalla on lastenhoitajan kuolema tutkittavana. Tarina etenee sujuvasti ja sana on kirjailijalla hallussa. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan edelleen tälle kirjalle 4 tähteä. 

tiistai 24. syyskuuta 2024

Lina Areklew: Häpeäpilkku

 

Tämä kirja on julkaistu 23.9.24 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan pituus on noin 11 tuntia ja sen lukee Satu Paavola. Tämä on kolmas osa ruotsalaista dekkarisarjaa. Kirjailijan teokset tästä linkistä. Kuuntelin juuri kaksi edellistä osaa uudestaan, kun niistä eka kerralla pidin ja en muistanut henkilöistä mitään. Nyt vain odotellaan sitten seuraavaa osaa! Se onkin ilmestynyt Ruotissa tämän vuoden keväällä. 
*
Vanhoilla synneillä on pitkä varjo.
Kolmas osa Ulvönin murhat -sarjasta, jossa komisario Sofia Hjortén ja Estonialta selvinnyt Fredrik Fröding selvittävät rikoksia idyllisessä saaristomaisemassa.
Kaksi nuorta geokätköilijää löytää hylätystä malmikaivoksesta ihmisen jäänteitä. Komisario Sofia Hjortén joutuu keskeyttämään vanhempainlomansa ja palaamaan töihin. Salaa hän on helpottunut. Lapsenhoito on puuduttavaa ja entinen rakkaus Fredrik aiheuttaa päänvaivaa. Seudulle takaisin muuttanut Fredrik on näet vakuuttunut, että Sofian tytär on hänen lapsensa. Onneksi rikostutkinta sentään edistyy, kun pian saadaan vihje, että jäänteet saattavat kuulua vuonna 1959 kadonneelle naiselle. Ja sitten tapahtuu uusi murha. Yllättävä loppuratkaisu vetää maton lukijan jalkojen alta.
Lina Areklew (s. 1979) on ruotsalainen kirjailija, joka ennen kirjailijanuraansa työskenteli muun muassa projektipäällikkönä ja kustannustoimittajana. Perheineen Tukholmassa asuva Areklew vietti lapsuutensa Korkearannikon idyllisessä saaristossa, jonne myös Ulvönin murhat -sarja sijoittuu. Jännitystä ja ihmissuhteita yhdistelevän sarjan aloittanut Juhannusruusut valloitti ilmestyessään välittömästi sekä lukijat että kriitikot.
*
Sofia on osittain äitiyslomalla, mutta kaipaa töihin ja sinne palaakin. Fredrik on menossa naimisiin Idan kanssa ja muutta samoille seuduille. Häntä hieretää se, että hän voisi olla Sofian lapsen isä. Samaan aikaana nuoret pojat löytävät geogätkyilleissä naisen käden. Mitä tapahtuikaan vuonna 1959, sitäkin seurataan yhtenä juonenkulkuna. 
Tämä on mukava kirja ja oli helppoa seurata henkilöitä, kun luin kirjat peräkkäin. Suosittelen sellaista, niin siitä saa paljon enemmän irti. Tämä sarja kyllä kannatta lukea, jos yhtään skandi-dekkareista pitää. Annan tälle kirjall 4,5 tähteä. 

Lina Areklew: Lumimyrsky. Vol 2

 


Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2022 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan pituus on 10 tuntia ja sen lukee Satu Paavola. Tämä on toinen kerta kun luen tämän kirjan, ensimmäinen postaus löytyy tästä linkistä. Koko sarjan postukset löytyy tästä linkistä
*
Kun pahin tapahtuu – kahdesti. 
Ihmissuhdevetoisen Ulvönin murhat -sarjan toinen osa on draamatrilleri, jossa hyytävä talviyö muuttaa Svenssonin perheen elämän lopullisesti. 

Eräänä sydäntalven yönä katoaa nelivuotias tyttö perheensä kesämökiltä. Karkasiko hän vai siepattiinko hänet? Svenssonin perhe on suunniltaan huolesta. Ja sitten katoaa heidän toinenkin lapsensa. Alkaa kammottava kilpajuoksu aikaa vastaan. Viimeisillään raskaana oleva komisario Sofia Hjortén on vaikeassa tilanteessa, kun entinen rakkaus Fredrik Fröding ilmestyy sotkemaan tutkintaa – ja isyyskysymystä. Ruotsin idylliselle Korkearannikolle sijoittuva Lumimyrsky vangitsee paitsi juonenkäänteillään myös unohtumattomilla ihmiskohtaloillaan. 

Lina Areklew (s. 1979) on ruotsalainen kirjailija, joka ennen kirjailijanuraansa työskenteli muun muassa projektipäällikkönä ja kustannustoimittajana. Perheineen Tukholmassa asuva Areklew vietti lapsuutensa Korkearannikon idyllisessä saaristossa, jonne myös Ulvönin murhat -sarja sijoittuu. Jännitystä ja ihmissuhteita yhdistelevän sarjan aloittanut Juhannusruusut valloitti ilmestyessään välittömästi sekä lukijat että kriitikot. 
*
Edelleen tämä on hyvä kirja ja odotan innolla seuraavaa osaa, joka on ujuri ilmestynyt. Suosittelen tutustumaan tähän skandi-sarjaan. Annan kirjalle 5- tähteä. 

maanantai 23. syyskuuta 2024

Lina Areklew: Juhannusruusut. Vol 2

 


Kirja on julkaistu vuonna 2021 ja sen pituus äänikirjana on 9,5 tuntia. Lukijana toimii Satu Paavola.
Pidin kovasti näistä sarjan kahdesta ensimäisestä osasta, niin päätin lukea ne uudestaan ennen kuin luen uusimman kirjan. Koko sarja tästä linkistä. Juhannusruusut- kirjan alkuperäinen postaus tästä linkistä
*
Tunnelmallinen ja koukuttava dekkarisarjan avaus murhan varjostamasta juhannuksesta.

Juhannusruusut aloittaa Ruotsin idylliselle Korkearannikolle sijoittuvan Ulvönin murhat -sarjan, joka yhdistelee onnistuneesti jännitystä ja ihmissuhteita. Synkkiä tapahtumia ratkovat kotiseudulleen palannut poliisi ja Estonialta pelastunut mies, joka etsii totuutta.

Fredrik Fröding on elämässä pettynyt entinen poliisikokelas, joka menetti perheensä Estonialla ja etsii edelleen hukkunutta veljeään. Sofia Hjortén on rikostutkija, joka on palannut kotiseudulleen tehtyään uraa Tukholmassa. Viisitoista vuotta sitten heillä oli lyhyt suhde. Nyt heidän tiensä kohtaavat juhannuksena Ulvönin saarella. Sofia tutkii raakaa murhaa, Fredrik on ainoa epäilty.
*
Hyvin kestää toisenkin lukukerran tämä kirja ja seuraavana on vuorossa Lumimyrsky. Suosittelen, annan edellen neljä tähteä. 


Outi Pakkanen: Talvimies

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2007 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on 8 tuntia. Lopussa on lista Anna Laineen resepteistä. Tämä kirja on osa Anna Laine -sarjaa. Pakkasen kirjat tästä linkistä
*
Nettideittailua, kohtalokkaita tunteita – ja kuolema keskellä Kamppia.
”Minkä ikäinen sinä oikein kuvittelet olevasi, Anna Laine!?” - ”Ei rakastuneella naisella ole ikää.” Niklas Söderman vie Annan sydämen ensi silmäyksellä, ja kohtaaminen Storyvillen terassilla johtaa kiihkeään suhteeseen. Anna kokkaa rakkaalleen herkkuja ilta illan jälkeen ja suunnittelee uusia reseptejä ja ihanaa tulevaisuutta.
Vaikka Anna tietää sisimmässään, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, hän ei haluaisi myöntää sitä. Ei ennen kuin on pakko. Mutta keitä ovat Roi Soleil ja Miau, joiden chattailu osoitteessa kypsaviini.net käy yhä rohkeammaksi?
*
Annan Laine kohtaa miehen, johon rakastuu. Miehellä on kuitenkin menneisyys, josta Annalla ei ole tietoa. Kun pian jotain sattuu. Ihan kiva kirja, suosittelen. Annan tälle kirjalle 3,5 tähteä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Karin Slaughter: Kivun jäljet

 

Tämä kirja on julkaistu suokeksi vuonna 2011. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on yli 19 tuntia. Kirjailijan kirjat tästä linkistä
*
Will Trent 3
Sara Linton on jättänyt traagisen menneisyytensä taakseen ja muuttanut Atlantaan. Hän työskentelee ensiapupoliklinikalla ja on vihdoin saamassa elämänsä järjestykseen. Sitten sairaalaan tuodaan pahoin loukkaantunut nainen. Käy ilmi, että Saran potilas on sadistisen rikollisen ensimmäinen uhri, ja muita naisia on kadoksissa.

Pian Sara sekä erikoisagentti Will Trent ja hänen parinsa Faith Mitchell huomaavat olevansa keskellä karmivaa jahtia, ja Sara on jälleen kasvokkain väkivallan ja kauhun kanssa.
*
Will on naimisissa, mutta ei ole tavannut vaimoaan kuukausiin. Kun hän kohtaa Saran, hän huomaa tässä jotain erityistä. Faith on raskaana ja pyörtyy yllättäen, Will vie hänet Saran vastaanotolle ja tällä todetaan diabetes... Samaan aikaan naisia katoaa ja yksi löytyy loukkaantuneena. Töitä riittä haasteista huolimatta. 

Hyvä kirja ja mukavaa, että Sara Linton on palannut. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä. 


lauantai 21. syyskuuta 2024

Shari Lapena: Viimeinen pisara


Tämä kirja on ilmestynyt 19.9.24 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirja pituus on reilut 9 tuntia ja sen lukee Satu Paavola. Blogatut kirjailijan kirjat tästä linkistä
*
Käänteiden kuningattaren ovela psykologinen trilleri ei päästä otteestaan.
Stephanien ja hänen tuoreen aviomiehensä Patrickin elämä on kuluttavaa, sillä pienet kaksostytöt kärsivät koliikista ja univaje riivaa vanhempia. Yhdestä asiasta Stephanie on kuitenkin varma: hän on saanut kaiken mitä halusikin.
Sitten Erica, nainen Patrickin menneisyydestä, saapuu sotkemaan kaiken syytöksillään. Patrick on kertonut ensimmäisen vaimonsa kuoleman olleen onnettomuus, mutta Erica väittää sitä nyt murhaksi.
Patrick vannoo syyttömyyttään ja sanoo Erican yrittävän vain kiristää häntä. Nainen kuitenkin tietää Patrickista asioita, jotka saavat Stephanien epäilykset heräämään. Pian Stephanie ei enää tiedä, ketä ja mitä uskoa. Onko hän tehnyt kauhean virheen?
”Viimeinen pisara saa lukijan arvuuttelemaan loppuun asti... kun sen aloittaa, ei halua lopettaa.” USA Today
*
Tämä on hyvä kirja ja sitä on helppo seurata. Kirjassa seurataa vain vähän eri juonenkulkuja ja ne kaikki liittyvät saamaan asiaan. Verkko kiristyy ja jännitystä riittää. Lähinnä psykologista sellaista. Loppuratkaisu on yllättävä. Suosittelen trillereiden ystäville, annan kirjalle 4+ tähteä.