keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Tuula T. Matintupa: Yksi hyvää, toinen pahaa

 

Tämä kirja on julkaistu 10.7.2023 ja sen kustantaja on Word Audio Publishing. Äänikirjan pituus on vajaat 7 tuntia ja sen lukee suosikkini Karolina Kudjoi. Tämä on 7. osa Alina Mänty -sarjassa, joka sikoittuu Etelä-Pohjanmaalle. En ole aikaisemmin Matintuvan kirjoja lukenut ja nyt siis tutustuin tähän teokseen. 
*
Alina Mänty sukeltaa jälleen ihmismielen syvyyksiin

Kaveriporukka kokoontuu juhlimaan yhdistettyjä nelikymppisiä ja tupaantuliaisia syrjäiselle vanhalle kyläkoululle. Kaikki vanhasta porukasta ovat tavalla tai toisella elämän kolhimia ja jokaisella on omat murheensa. Kosteiden juhlien jälkeen yksi kaveruksista ei kuitenkaan enää koskaan palaa kotiin. Ilta päättyy henkirikokseen. Mutta kuka on syyllinen? Ylikonstaapeli Alina Mänty palaa sairauslomalta ottaakseen vastuulleen kiperän tutkinnan. Alinan intuitio sanoo, että surmaaja löytyy kaveriporukan sisältä. Kaikki kuitenkin vakuuttavat syyttömyyttään, eikä teolle tunnu löytyvän minkäänlaista motiivia. Myös Alinan henkilökohtainen elämä on murroksessa ja hän pohtii perheen mukanaan tuomaa vastuuta. Kykeneekö ihminen mihin vain suojellakseen itseään ja lapsiaan?

Yksi hyvää toinen pahaa on seitsemäs osa Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa dekkarisarjassa, jonka päähenkilönä on älykäs ja kovahermoinen rikosylikonstaapeli Alina Mänty.

Tuula T. Matintupa on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut uransa aikana lukuisia romaaneja ja dekkareiden ohella myös nuortenkirjallisuutta ja fantasiaromaanin. Matintupa asuu Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
*
Perinteisen dekkarin asetelma, kun kaveriporukka juhlii ja yksi löytyy kuolleena ja kaikkia epäillään. Yksi on lääkäri, toinen sossun täti, ja yksi alkoholiongelmainen metsästäjä. Alinallakin on elämässään kysymyksiä, kun läheiset miettivät muuttoa naapurissa asuvaan anoppilaan. 

Ihan kiva uusi tuttavuus tämä kirja ja saatanpa palata Matintuvan kirjojen pariin myöhemminkin. Alina vaikuttaa mukavalta poliisilta ja hänen elämäänsä voi olla kiva seurata enemmänkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.