keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Runohaaste: Elsa Beskow: Tonttulan lapset

 

Tällä osallistun runohaasteeseen 6.7.23. Tämä kirja on vuodelta 1910.
Tonttulan lapset
Runomuotoinen tarina Tonttulan lasten puuhista.
*
Elsa Beskow (1874-1953) ehti elinaikanaan kirjoittaa ja kuvittaa nelisenkymmentä satu- ja kuvakirjaa. 

Beskowin ensimmäisen kirjan ilmestymisestä on kulunut jo sata vuotta. Silti kirjailijan asiantuntemus, eloisuus ja lempeä huumori ovat säilyttäneet hänen kirjansa tuoreina. Beskowin luoma maailma viehättää sekä lapsia että aikuisia - ennen kaikkea siksi, että hän on onnistunut tavoittamaan lasten onnellisuuden aidoimmat ainekset. Hänen saduistaan henkii luonnon ja ihmisen läheisyys ja kunnioitus tavalla, joka on ominaista vain Elsa Beskowille. (Gummerus)
*
Valloittava runomuotoon kirjoitettu tarina metsän pikkuväestä. Tonttulan lasten puuhat tutustuttavat lukijat luonnon moniin ihmeellisyyksiin. Vuonna 1910 ensimmäisen kerran ilmestynyt kirja oli Elsa Beskowin mielestä hänen parhaita kertomuksiaan ja se kuuluu yhä kirjailijan suosituimpiin kuvakirjoihin. 
*
 Hänen läpimurtoteoksensa Puttes äventyr i blåbärsskogen (Putte Mustikkametsässä) ilmestyi vuonna 1901.

Elsa Beskow -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaasta lasten kuvakirjasta tai parhaiten kuvitetusta lastenkirjasta. Ensimmäisen kerran se myönnettiin 1958, jolloin sen sai Tove Jansson.

2 kommenttia:

  1. Minulle jokseenkin tuntematon kirja tämä. Olen toki Elsa Beskowista kuullut, mutta lieköhän minulle sitten luettu lapsena hänen kirjojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kirja ja varmaan painettuna vieläkin parempi, kun on kuvitus...

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.