lauantai 29. heinäkuuta 2023

Jørgen Jæger: Kuoleman sinfonia

 

Tämä kirja on julkaistu 23.7.23 ja sen kustantaja on Word Audio Publishing. Äänikirjan pituus on 10 tuntia ja sen lukee Jukka Pitkänen. Tämä on kolmas osa Norjaan sijoittuvassa nimismies Ole Vik -sarjassa. 
*
Fjellberghavnia ravistelee jälleen painajaismainen rikosaalto 

Rauhallinen kesäilta Fjellberghavnin pikkukaupungissa muuttuu keskiyön jälkeen karmaisevaksi painajaiseksi, kun paikallinen grillikioskiyrittäjä Per Hoff löytää kotiin palattuaan rakkaat lemmikkinsä hirvittävällä tavalla teurastettuina. Se on kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä kaksi muutakin kotia joutuu törkeän ilkivallan ja terrorin kohteeksi. Nimismies Ole Vikillä kollegoineen on edessään pitkä ja raskas yö heidät koettaessaan sitoa langanpäitä yhteen. Onko kaikkien hyökkäysten takana sama henkilö? Onko vainolle jokin syy?

Samaan aikaan Fjellberhavnin polisiivoimissa sisäiset ristiriidat kasvavat kasvamistaan, ja lopulta yksi sen jäsenistä joutuu järkyttävän rikoksen kohteeksi. Ole Vikin on valittava puolensa keskellä kiireisintä tutkintaa. Sitten löytyy ruumis. Mitä Fjellberghavnissa oikein on meneillään?
 
Jørgen Jæger kuuluu Norjan myydyimpiin ja rakastetuimpiin dekkarikirjailijoihin. Kuoleman sinfonia on suositun, kuvitteelliseen Fjellberghavnin pikkukaupunkiin sijoittuvan Ole Vikistä ja tämän kollegoista kertovan jännitysromaanisarjan kolmas osa.
*
Tämä kirja on ihan perus dekkari ja kivasti sijoittuu pieneen kylään Norjassa. Kirjan ratkaisu on vähän "klassikko", mutta jännitystä riittää loppuun saakka. Ole Vik on sympaattinen hahmo ja mukava päähenkilöksi kirjaan. Hän tekee liikaa töitä ja tuore suhde kipuilee sen takia. Saa nähdä jatkuuko tämä sarja vielä...

Suosittelen kaikille dekkarien ystäville. Annan tälle kirjalle 4- tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.