keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Sylvia Day: Liian kaukana


Tämä kirja on ilmestynyt 29.1.25 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan pituus on liki 12,5 tuntia ja sen lukee Katja Aakkula. Tämä on toinen osa sarjaa, ensimmäinen osa on nimeltään Liian lähellä. Minä en ole sitä vielä kuunnellut. 
*
Kolme naista, josta yksi janoaa rakkautta, yksi valtaa ja yksi kostoa.
Intensiivisen sensuelli, jännittävä Liian kaukana on menestyskirjailija Sylvian Dayn Blacklist-sarjan hengästyttävä huipennus.
Lily Blackin piti olla kuollut. Mutta nyt hän on palannut luottavaisen aviomiehensä Kanen luo. Eikä paljasta, missä on ollut. Hänen menneet syntinsä vaarantavat kuitenkin koko Blackin perheen elämän. Samaan aikaan Aliyah, Kanen äiti, on tehnyt kovasti töitä valta-asemansa eteen. Hän ei ole koskaan uskonut, että Lily on se, joka hän väittää olevansa. Hän tekee kaikkensa paljastaakseen Lilyn. Amy, Kanen käly, on aina ollut pelinappula perheen vaarallisissa peleissä. Mutta hän tietää ansaitsevansa enemmän. Kolme naista taistelee päästäkseen eroon menneisyydestään. Voisiko heillä olla enemmän yhteistä kuin he luulevatkaan?
Sylvia Day on kirjailija, jonka teokset ovat saavuttaneet ykkössijan sekä The New York Timesin että The Sunday Timesin bestsellerlistalla. Hän on julkaissut yli 20 menestysteosta, ja hänen kirjojaan on ilmestynyt yli 40 maassa. Listakärkeen teokset ovat nousseet 29 maassa. Lionsgate on ostanut Crossfire-sarjan televisio-oikeudet. Day on voittanut RT Book Reviews Reviewers’ Choice Award -palkinnon ja ollut kahdesti ehdolla Romance Writers of American RITA-palkintoon.
*
Minusta tämä oli tylsä kirja, jossa en huomannut jännitystä. Lähinnä ihmissuhdedraama kyseessä... Kyllähän kirjassa sattuu ja tapahtuu, mutta minuun tämä ei nyt iskenyt. Annan sille 3 tähteä. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.