perjantai 26. tammikuuta 2024

Michael Connelly: Yön liekit. Vol. 2

 

Tämä kirja on vuodelta 2021 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirjan pituus on vajaat 13 tuntia ja sen lukee Jukka Pitkänen. Tämä on osa Harry Bosch -sarjaa. Kuuntelin toiseen kerran tämän kirjan ja ensimmäinen postaus löytyy tästä linkistä
*
Bosch ja Ballard yhdistävät voimansa jälleen.

Harry Bosch on mentorinsa hautajaisissa, kun leski ojentaa hänelle salaperäisen kansion. Siinä on todisteita ratkaisematta jääneestä murhasta. Kunnioittaakseen mentorinsa muistoa Bosch päättää selvittää tapauksen, mutta hän tarvitsee apua.

Veteraanietsivä Boschista ja yövuoroissa työskentelevästä rikostutkija Renée Ballardista muodostuu pelottavan tehokas tutkintatiimi. Pian he joutuvat kysymään itseltään, miksi Boschin mentori oli vienyt tapauskansion kotiinsa. Tutkiko mies vanhaa juttua eläkepäivillään? Vai halusiko hän varmistaa, ettei murha koskaan selviäisi?

”Yksi vuoden parhaista rikosromaaneista”
- New York Times

”Kukaan ei kuvaa Los Angelesin katuelämää paremmin kuin Connelly”
- The Times
*
Bosch on vapaalla ja kuntouttaa polveaan. Hänellä on aikaa tehdä omia tutkimuksia ja törmää taasen Ballardiin. Myös velipuoli Haller on mukana tässä kirjassa. Boschilla on myös muita terveydellisiä ongelmia ja pyytää niihin velipuolensa apua. Seikkailua riittää loppuun asti ja tätä sarjaa on kiva seuraata. 

2 kommenttia:

  1. Connelly & Bosch on lyömätön yhdistelmä; tuttua ja tasokasta, - kyllä! Tautologista ja jo kynnettyä sarkaa, - totisesti ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumia riittää ja onneksi sarja vielä jatkuu!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.