tiistai 9. tammikuuta 2024

Christina Larsson: M-ryhmä: ojasta allikkoon

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2021 ja sen kustantaja on Word Audio Publishing. Äänikirjan pituus on noin 5 tuntia ja sen lukee Karolina Kudjoi. Tämä on 4. osa M-ryhmä-sarjaa
*
Toiset ansaitsevat rangaistuksen, toiset ansaitsevat kuolla

Nora Feller on nähnyt M-ryhmän pimeän pelin eikä halua olla enää missään tekemisissä sen kanssa. Sen sijaan hän on aloittanut uuden työn Halmstadin vakavien rikosten yksikössä.

Uudessa työpaikassaan Nora saa yksinkertaiselta vaikuttavan tehtävän tarkkailla poliisille tuttua huumekuriiria. Pian kuriirin kautta paljastuu kuitenkin odotettua suurempi rikosvyyhti, joka tuo järkyttävällä tavalla esiin ihmisyyden pimeimmät puolet. Tutkimus vaan mutkistuu, kun huvila trendikkäällä Frösakullin alueella räjähtää. Samaan aikaan Noralla on pahaenteinen tunne, että joku seuraa häntä.

M-ryhmä – Ojasta allikkoon on mustaakin mustempi trilleri raakuudesta, nöyryyttämisestä ja pedosta ihmisen sisällä. Se on itsenäinen jatko-osa synkälle trillerisarjalle M-ryhmä.

Christina Larsson asuu Göteborgissa Ruotsissa ja kirjoittaa tiheätempoisia dekkareita, joissa nousevat raadollisella tavalla esiin tämän päivän pohjoismaisen yhteiskunnan kipukohdat. M-ryhmän lisäksi Larssonilta on aiemmin suomennettu rikoskomisarion Ingrid Bergmanista kertova dekkarisarja.
*
Ihan ok kirja, hyvä jatko sarjalle. Annan kirjalle 4- tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.