tiistai 19. joulukuuta 2023

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

 


Tämä kirja on alunperin vuodelta 2009 ja on nyt julkaistu äänikirjana. Kustantaja on Karisto. Äänikirjan pituus on noin 12 tuntia ja sen lukee Panu Vauhkonen. Tämä on toine osa sarjaa. Olen lukenut nämä silloin aikoinaan ja nyt kuuntelen uudestaan äänkirjana. Edellinen osa on nimeltään Kuoleman anatomia
*
Kuka polttaa ihmisiä eristyksissä olevalla saarella?

Kuolinsyytutkimuksen erikoislääkäri David Hunter saa kutsun Runa-nimiselle Hebridien saarelle. Vuorilla sijaitsevasta mökistä on löytynyt pahoin palanut ruumis, josta ovat säilyneet palamatta vain jalkaterät ja toinen käsi. Melko pian Hunterille on selvää, että kyseessä ei olekaan onnettomuus, mutta myrsky eristää saaren.

Jäätyään loukkuun saarelle Hunter tutustuu paikalliseen väestöön ja runalaiseen virkavaltaan. Kun Atlantilta vyöryvä rajuilma katkaisee lopulta radioyhteydetkin, saarella pääsee helvetti valloilleen. Ruumiita tulee lisää – ja jokainen niistä on sytytetty palamaan.

David Hunterin tutkimuksista on tehty myös tv-sarja.
*
Hieno ympäristö pienellä saarella myrskyn keskellä. Kiva sarja kyllä, toivottavasti myös aiemmin suomentamattomat kirjat saataisiin käännettyä. Suosittelen tutustumaan. Annan kirjalle 4 tähteä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.