maanantai 27. marraskuuta 2023

Simon Beckett: Kuoleman anatomia

 

Tämä kirja on alunperin vuodelta 2008 ja se on nyt julkaistu äänikirjana. Sen pituus on noin 11,5 tuntia ja lukijana toimii Panu Vauhkonen. Tämä aloittaa Englantiin sijoittuvan sarjan.
*
Huikea sarja-avaus oikeuslääketieteen ammattilaisen tutkimuksista.

Kolme vuotta sitten oikeuslääketieteen huippuasiantuntija David Hunter hylkäsi entisen elämänsä kohdattuaan suuren tragedian. Nyt elo maalaislääkärinä pienessä Manhamin kylässä keskeytyy, kun seudulta löytyy pahoin runneltu naisen ruumis.

Paikallispoliisi tarvitsee Hunterin erikoisosaamista, mutta tämä tekee parhaansa ettei joutuisi vedetyksi tutkimuksiin. Kun toinen nainen katoaa, pelko ja epäluulo valtaavat pienen yhteisön ja syyttävä sormi osoittaa myös Hunteria. Enää ei ole mahdollista piiloutua.

"Britannian Patricia Cornwelliksi" nimetyn kirjailijan teoksia on sovitettu myös tv-sarjaksi Chemistry of Death.
*
Olen lukenut tämän sarjan silloin aikaisemmin ja harmittelin, kun suomeksi löytyy vain 4 osaa. Kiva pikkukaupunkiin sijoittuva sarja, jossa päähenkilönä lääkäri. Suosittelen tutustumaan. Annan kirjalle 4 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.