lauantai 30. joulukuuta 2023

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2016 ja sen kustantaja on Sitruuna. Äänikirja löytyy Celiasta. Tämä on 8. osa suoitussa Wisting-sarjassa. Tämä oli aikoinan toiseksi suomennettu Horstin dekkari. 
*
Kokenut rikostutkija William Wisting pidätetään virasta ja hän joutuu itse tutkinnan kohteeksi epäiltynä todisteiden peukaloinnista.Wisting johti aikoinaan paljon huomiota herättäneen Cecilia Linden murha-tutkimusta. Nyt, seitsemäntoista vuotta myöhemmin, on paljastunut että todisteet joiden perusteella murhaaja tuomittiin, olivat väärennettyjä. Media haistaa tuoreen veren.William Wisting on jahdannut koko uransa ajan rikollisia, mutta tällä kertaa hän itse joutuu ajojahdin kohteeksi. Kuka väärensi todisteet? Mitä todella tapahtui?Wistingin rikostoimittajana työskentelevä tytär Line auttaa isäänsä, mutta hän saa apua myös odottamattomalta taholta.Kunnes uusi nuoren naisen katoaminen laukaisee jälleen hermoja raastavan ajojahdin... Jorn Lier Horstin William Wisting -sarjan kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta yksistään Norjassa ja sarjan oikeuksia on myyty 16 maahan. Kirjoihin perustuva tv-sarja on tulossa.
*
Hyvä kirja, olennainen osa sarjaa. Wistingin naisystävä on laittanut kahvilan ja yhteistä aikaa jää entistä vähemmän. Wisting hyllytetään ja hän kuitenkin tutkii tapausta. Tapaus on vakava, sillä siittä voi saada ihan oikeasti linnaa. Line joutuu taas hengen vaaraan ja hän on tapahtuminen ytimessä. Suosittelen tutustumaan tähän sarjaan. Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä.

2 kommenttia:

  1. Samoin: suosittelen, sillä Horst kirjoittaa värikkäästi ja todenoloisesti, teksti on miellyttävälukuista ja mukaanstempaavaa sivujen kääntyillessä kuin itsekseen.
    Kirjailijan vankka poliisikokemus raamittaa jäntevästi juonenkulkua. Varmaotteinen teos. Kuuluu sarjaan: Ota, lue & rentoudu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Päähenkilöt ovat uskottavia ja sympaattisia, ja heitä on mukavaa seurata.

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.