perjantai 2. kesäkuuta 2023

Denise Rudberg: Yhdeksän yön piina

 

Tämä kirja on juuri ilmestynyt ja sen kustantaja on Into. Äänikirjan pituus on 7,5 tuntia ja sen lukee edellisten osien tapaan Erja Manto. Edellinen osa oli nimeltään Kahdeksan askelta pimeässä. Kaikki viimeisimmät Rudbergin kirjat löydät tästä linkistä. Hän kirjoittaa myös Liittolaiset-sarjaa.
*
Marianne Jidhoff -dekkarisarjan yhdeksännessä osassa vaara vaanii vaikuttajan perhettä.

Rikosetsivät avaavat vanhan itsemurhatapauksen, jossa tunnetun vaikuttajan mies putosi parvekkeelta kuolemaan.

Naapuri vietti parvekkeellaan kesäiltaa, kun hän kuuli epätoivoisen huudon ja tömähdyksen. Mies soitti hätänumeroon, mutta pelastustoimi ei koskaan saapunut paikalle ja hän ajatteli sittenkin kuvitelleensa kaiken. Viisi vuotta myöhemmin Marianne Jidhoff kutsutaan tutkimaan vanhaa itsemurhaa ja samaan aikaan vaikuttajan uusi puoliso alkaa tuntea henkensä uhatuksi. 

Myös rikostutkijoiden yksityiselämät ovat kiireisiä: Torstenin ex-vaimo ilmestyy yllättäen ja pyytää majoitusta. Marianne saa uuden tuttavuuden, jollaista ei välttämättä haluaisi. Augustinin elämä ajautuu raiteiltaan ja hän alkaa miettimään isoja kysymyksiä.
*
Tämä on kyllä tosi hyvä sarja. Henkilöt ovat mukavia ja heidän edesottamuksia on mukava seurata. Tässäkin kirjassa heidän etenee ja suhteet mutkistuvat... Myös vanhan kuoleman selvittäminen vaatii osansa ja sen tutkimuksia on kiva seurata. Lisää tätä sarjaa on tiedossa, kun ruotsiksi on ilmestynyt jo 12. kirja. Toivottavasti näitä myös suomennetaan piakkoin. Näihin päähenkilöihin voi samaistua, vaikka he vähän ovat korkeampaa yhteiskuntaluokkaa, mutta se ei haittaa!

Suosittelen tätä kirjaa ja koko sarjaaa kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4+ tähteä.

2 kommenttia:

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.