maanantai 5. kesäkuuta 2023

Lehtolainen & Roiha: Maria Kallio: Johtolankoja

 

Tämä äänikirja on ilmestynyt 5.6.23 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjassa Juha Roiha haastattelee Leena Lehtolaista. Kirjan pituus on reilut 4 tuntia.
*
Kurkistus Maria Kallio -sarjan kulissien taakse! 

Leena Lehtolaisen luoma Suomen suosituin naispoliisi Maria Kallio on tutkinut rikoksia jo 30 vuoden ajan. Maria Kallio oli aikoinaan ensimmäinen naispuolinen rikosetsivä suomalaisella dekkarikentällä. 

Mistä kirjailija Leena Lehtolainen sai idean rakastettuun hahmoonsa? Miten kansainväliset esikuvat vaikuttivat Marian Kallion syntyyn? Entä mitä edelläkävijän rooli on vaatinut kirjailijalta? Millaista on rakentaa laaja henkilögalleria ja kuljettaa sitä tarinasta toiseen? Entä kenet henkilöhahmoistaan Leena Lehtolainen on löytänyt seisomasta sänkynsä vierestä keskellä yötä? 

Toimittaja Juha Roiha jututtaa kirjailija Leena Lehtolaista Maria Kallion vaiheista ja kirjailijan arjesta kahdeksanosaisessa äänikirjasarjassa. 

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio- ja Hilja Ilveskero -dekkarisarjoistaan. Hän on kirjoittanut myös useita kaunokirjallisia romaaneja sekä nuortenkirjoja.

Lehtolainen on syntynyt Vesannolla. Kirjailijantyönsä lisäksi hän on toiminut muun muassa kirjallisuudentutkijana, kolumnistina ja kriitikkona sekä suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon. Hän asuu nykyään länsiuusimaalaisessa Degerbyssä.

Lehtolainen julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo 12-vuotiaana; nuorisoromaani Ja äkkiä onkin toukokuu ilmestyi vuonna 1976.

Vuonna 1993 ilmestynyt Ensimmäinen murhani aloitti Lehtolaisen rikosromaanien sarjan, joka elämänmakuisen sankarittarensa Maria Kallion myötä toi miesvetoiseen kotimaiseen dekkarikirjallisuuteen innolla vastaanotetun naisnäkökulman.

Leena Lehtolaisen teoksia on käännetty yli 30 kielelle.

Juha Roiha (s. 1955) on toimittanut ja juontanut lukuisia radio- ja tv-ohjelmia Radiomafiasta Ylen Puoli seitsemään, jossa hän toimii kulttuuri- ja luontotoimittajana. Yksi aina valvoo (2022) on hänen esikoisteoksensa. Roiha rakastaa musiikkia, lukee paljon, puhuu paljon ja esiintyy ja matkustaa mielellään. Loimaalla syntyminen ja Turussa opiskeleminen ei ole hävittänyt luontaista karjalaista vilkkautta. Roiha kertoo itsellään olevan vilkas päänsisäinen elämä.
*
Tämä on mukava kurkistus Maria Kallion kulisseihin aina tapahtumapaikoista ja musiikeista muihin taustoihin. Kiva ja sopivan mittainen kuunneltavaksi ja välissä vähän musiikkiakin. Suosittelen kaikille Leena Lehtolaisen ystäville!

Annan tälle äänikirjalle 4 tähteä. 


2 kommenttia:

  1. On se hyvä, että naisetkin kirjoittavat dekkareita. Yleensä miesten dekkarit ovat niin väkivaltaisia ja kerrotaan siitä väkivallan teosta, että en pysty lukemaan enää semmoisia. Cosy crime sopii minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kyllä vahvasti samaa mieltä! Itsekin luen enimmäkseen naiskirjailijoiden dekkareita...

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.