maanantai 6. kesäkuuta 2022

Denise Rudberg: Kahdeksan askelta pimeässä

 

Dekkariviikko alkaa tällä loistavalla kirjalla.

Denise Rudberg kirjoittaa tiiviisti ja hänen tuotantoaan julkaistaa huikealla tahdilla kaksi per vuosi. Vuorotellen Liittolaiset-sarjan kanssa, josta uusi osa on jo tulossa julkaisuun Ruotsissa. Äänikirja-arvosteluihini hänen teoksistaan voit tutustua täällä.

Jo yli kolme miljoonaa kirjaa myynyt Marianne Jidhoff -dekkarisarja sukeltaa kullattuihin kulisseihin! Luvassa on eleganttia jännitystä Marianne Jidhoffin parissa.

Ruotsin rikkaimpiin sukuihin kuuluvan Renaudot'n perheen nuorin tytär Isabelle katoaa kesken siskonsa hääjuhlan toukokuussa 1988. Isabellen kohtalo jää mysteeriksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin perhettä haastatellaan katoamisesta kertovaan radiodokumenttiin. Ohjelma herättää myös poliisin huomion, ja esitutkinnanjohtaja Marianne Jidhoff avaa uudelleen tapauksen tutkinnan. Minne Isabelle katosi, ja mikä on totuus perhetragedian taustalla? Vuosikymmeniä piilossa pysyneet salaisuudet alkavat nousta pinnalle, eikä kukaan ole turvassa epäilyiltä.

Kahdeksan askelta pimeässä on suositun sarjan kahdeksas osa. Jännitystä tarjoavaa Marianne Jidhoff -sarjaa on myyty jo yli 3 miljoonaa kappaletta, ja sarjan elokuvaoikeudet ovat ruotsalaisella tuotantoyhtiöllä. Tukholmassa asuva Denise Rudberg (s. 1971) on yksi Ruotsin suosituimpia kirjailijoita. Hän aloitti kirjailijanuransa chick litillä, kirjoitti seuraavan vuosikymmenen eleganttia jännitystä ja viime vuosina myös historiallisia romaaneja.

Jostain syystä Isabellen elämää ei ole kunnolla tutkittu aiemmin ja nyt paljastuu uusia, merkittäviä seikkoja. Onko nyt löydetty poikaystävä syyllinen? Mikä rooli on muilla sukulaisilla? Näitä selvittelevät Marjanne yhdesttä tiiviin tiiminsä Torstenin ja Augustin kanssa. Mukava kolmikko kyseessä. Torsten on juuri muuttanut samaan taloon Mariannen kanssa ja heillä on tiivistä seuraelämää Mariannen perheen kanssa. Mariannea vielä vainoavat entisen miehensä, Hansin muistot ja niihin joutuu aina välillä palaamaan.

Tämä sarja on siitä mukava, että siinä ei ole väkivaltaa tai muita raakuuksia. Se saa hyvälle mielelle ja henkilöt ovat kunnollisia ja järkeviä. On aina mukava odottaa seuraavaa osaa. Suosittelen tätä kirjaa ja koko sarjaa kaikille siististä jännityksestä pitäville. Annan kirjalle 5- tähteä.

Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.