tiistai 1. elokuuta 2023

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

 

Tämä kirja on julkaistu 31.8.23 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan pituus on reilut 10 tuntia ja sen lukee Krista Putkonen-Örn. Tämä on 16. osa suositussa Maria Kallio -sarjassa. Edellinen osa on nimeltään Jälkikaiku. Lehtolaisesta kertovat jutut löytyvät tästä linkistä
*
16. Maria Kallio! 

Espoota piinaa merkkivaatteita, puhelimia ja koruja ryöstelevä nuorisojengi, joka ihailee rikollista elämäntyyliä ja roadman-kulttuuria. Kun yksi jengin jäsenistä surmaa toisen nuoren, Maria Kallion LaNu-jaos saa selvältä näyttävän jutun tutkittavakseen. 

Samaan aikaan nuori käsipalloilijanainen ottaa yhteyttä Mariaan. Tyttö on joutunut joukkuetovereidensa ahdistelemaksi, mutta miesvalmentaja on ohittanut asian kiusaantuneena. Myös Marian pomo pitää tyttöjoukkueen sisällä tapahtunutta seksuaalista ahdistelua tulenarkana tapauksena, mutta Maria päättää ottaa sen tutkintaan – siitäkin huolimatta että niskoittelu vaarantaa jaoksen määrärahat. Jälleen kerran Maria joutuu ajamaan pimeään risteykseen tietämättä, millainen vaara häntä siellä odottaa. 

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan Maria Kallio- ja Henkivartija-romaaneistaan. Niiden lisäksi hän on kirjoittanut perhe- ja avioliittoromaaneja ja jännitysnovelleja. Lehtolaista on käännetty 30 kielelle – Yhdysvalloissa vain Jo Nesbø on häntä käännetympi pohjoismainen jännityskirjailija.
*
Tämä kirja on selvästi parempi kuin edellinen osa. Tykkään kovasti tästä sarjasta. Aiheet toki ovat nykyään vähän rankkoja, kun kirjat käsittelevät nuorten tekemiä rikoksia. Toivottavasti vielä jatkoa seuraa! Marian yksikkö on loppumassa ja Antilla on omat suunnitelmat Marian jatkolle. Lapset asuvat jo osin muualla ja iso talo on tyhjänä, kissoja unohtamatta. 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville. Koko sarja on kyllä tutustumisen arvoinen ja löytyy äänikirjana. Annan tälle kirjalle 4+ tähteä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.