tiistai 22. elokuuta 2023

Verne: Hiilikaivoksessa

 

Kirjaa ei ole kirjastoista löytynytkään, ennen kuin vuonna 2020 se luettiin äänikirjaksi. Hieno homma!
Vernen kirjat löydät tästä linkistä. Tällä hetkellä äänikirja löytyy vain Celiasta, vaikka aikaisemmin se oli myös kuukausimaksullisissa palveluissakin. Sen pituus on vajaat 6 tuntia. 
*
Jules Vernen (1828-1905) romaani Les Indes Noires (vuodelta 1877), ilmestyi ensimmäisen kerran Wilhelm Nordlundin (1851-1918) suomentamana vuonna 1882. Teos kertoo Scotlannin Aberfoylissa olevasta Dochartin loppuun tyhjennetystä hiilikaivoksesta, johon on kuitenkin jäänyt asumaan kaivosmestari Simo Fordin perhe. He ovat katkeria tapahtumasta, ja ovat siitä lähtien 10 vuoden ajan etsineet uutta esiintymää kaivoksesta, johon he edelleen uskovat. Nyt Simo luulee löytäneensä jotakin, jonka vuoksi hän lähettää kirjeen entiselle ystävälleen, insinööri James Starrille, ja pyytää häntä pikaisesti saapumaan ja pitämään asian ehdotomasti salassa muilta. Outoa kyllä, Starr saa melkein heti toisen kirjeen samalta paikkakunnalta, jossa pyydetään häntä unohtamaan koko asia. Allekirjoitusta ei ollut. Kumpiko kirje on oikea, ja mitä nuo keskenään ristiriitaiset kirjeet merkitsevät. Siitä päättää James Starr ottaa selvää, ja lähtee matkaan, josta alkaa oikea tapahtumien vyöry. Hiilikaivos ei kuitenkaan ole niin vaaraton paikka kuin voisi ensin luulla – varsinkin jos siellä on arvelutavia henkilöitä – haltijoista ja peikoista puhumattakaan.
Teos sisältää 22 lukua
*
Syvällä maan alla hiilikaivoksessa tuntuu olevan jotain outoa ja kun retkikunta jää jumiin kaivokseen, joku auttaa heitä. Muutenkin kaivos tuntuu olevan vaarallinen paikka. 

Tämä kirja on mukava välipala pidempien kirjojen välissä. Suosittelen Vernen kirjojen ystäville. Annan kirjalle 3,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.