sunnuntai 20. elokuuta 2023

Riku Talvitie: Tappava formaatti: Kuokkavieras

 

Tämä kirja on julkaistu vuonna 2020 ja sen kustantaja on Reuna Publishing House Oy. Äänikirjan pituus on noin 13 tuntia ja sen lukee Jarmo Mäkinen. Tänä vuonna Talvitieltä ilmestyi mainio kirja: Luurankovirus
*
Tienvarren mainostaulut hehkuttivat pian Suomeenkin rantautuvan uuden tositv-formaatin Kuokkavieraan avausjaksoa. Kovavauhtista lenkkiään Itä-Helsingissä vetänyttä poliisia Peppi Jäätikköä tämä uusi BB-kopio ei kiinnostanut, ja tähteydestä haaveilevat nuoret suorastaan säälittivät häntä. Siksi hän olikin töykeä ja turhautunut, kun päivystykseen ilmaantui tyttö, joka väitti, että hänen ystävänsä piti olla ohjelmassa, mutta tätä ei ollut näkynyt avausjaksossa. Vähitellen Pepille ja koko Helsingin rikostutkintayksikölle käy selväksi, että vaarallinen kansainvälinen rikollisorganisaatio on käyttänyt reality-tv:tä hyväkseen todellisiin kidnappauksiin. Huolellisesti suunniteltu operaatio ei jätä johtolankoja, ja tapausta selvittämään perustettu erikoisryhmä on voimaton. Tarvitaan Pepin kaltainen kovakuntoinen jääräpää laittamaan itsensä likoon rikollisjahtiin ennen kuin viattomia nuoria kuolee kasapäin.

Riku Talvitien debyytti rikoskirjailijana on vakuuttava. Hän sai idean romaaniinsa asuttuaan kaksi vuorokautta testiryhmässä Big Brother -talossa. Kiivastahtisessa jännitystrillerissä liikutaan Etelä-Suomessa ja vähän maan rajojen ulkopuolellakin. Juoni tekee odottamattomia käänteitä viimeisille riveille asti.
*
Kuokkavieras-tv-sarjaa varten on valittu henkilöt ja he alkavat tutustua toisiinsa. Toisaalla polisit etsivät kadonneita henkilöitä ympäri Suomen. Mielenkiinotoinen idea... Jännitys jatkuu kirjan loppuun saakka ja siinä sattuu ja tapahtuu. Suosittelen jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4- tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.