perjantai 11. elokuuta 2023

Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen

 

Tämä kirja on ilmestynyt 10.8.23 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan pituus on 12 tuntia ja sen lukee Sanna Majuri. Tämä on ensimmäinen suomennos ja sijoittuu New Yorkin lähistölle. 
*
Sykettä nostattava, taiturillinen psykologinen trilleri on vuoden jännityssensaatio.

Aidan Thomas on tunnollinen perheenisä ja mukava naapuri. Hänellä on kuitenkin sysimusta salaisuus, jota eivät osaa aavistaa edes hänelle läheisimmät. Aidan on murhannut kahdeksan naista, ja yhdeksäs nainen, Rachel, on ollut jo viisi vuotta vangittuna takapihan vajaan.

Aidanin vaimo kuolee, ja hän joutuu muuttamaan. Aidanin täytyy ottaa Rachel mukaan ja esitellä hänet 13-vuotiaalle tyttärelleen majapaikkaa tarvitsevana "perheystävänä". Aidan uskoo viiden vuoden vankeuden tehneen Rachelista liian aivopestyn ja pelokkaan pakenemaan. Mutta mihin kaikkeen Rachel on valmis pysyäkseen hengissä?
*
Rachel asuu talossa huoneessa, johon muille ei ole pääsyä. Perheen tyttärelle tämä on vain vuokralainen ja he alkavat pian lähentyä toisiinsa. Aidan löytää uuden naisen kuolleen vaimonsa jälkeen ja Rachel pelkää, että tällekin voi käydä huonosti. 

Kirjan lähtökohta on mielenkiintoinen ja sitä on helppo seurata. Lähinnä ärsyttää, että Rachelista kertovat kohdat on kirjoitettu sinä-muotoon. 

Suosittelen kirjaa kaikille jännityksen ystäville ja annan tälle neljä tähteä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.