torstai 17. elokuuta 2023

Tuula T. Matintupa: Mirjami Doe

 

Tämä kirja on ilmestynyt 14.8.23 ja sen kustantaja on Word Audio Publishing. Äänikirjan pituus on reilut 7 tuntia ja sen lukee Karolina Kudjoi. Edellinen osa on nimeltään Yksi hyvää, toinen pahaa
*
Alina Mänty-dekkarisarjan jännittävä päätösosa

Keväällä 2005 nuori liftarinainen saapuu Kuoleman kylään. Kuka on salaperäinen Mirjami, joka ei suostu kertomaan itsestään mitään? Mistä hän on tullut, ja miksi juuri tänne? Kun Mirjami sitten katoaa, kyläläiset olettavat hänen yksinkertaisesti jatkaneen matkaansa. Neljätoista vuotta myöhemmin hylätystä maakellarista kuivuneiden kukkien alta löydetään ihmisen jäänteet. Maatuneen ruumiin tuntomerkit viittaavat Mirjamiin. Mitä naiselle lopulta tapahtui? Tappoiko joku hänet? Rikosylikonstaapeli Alina Mänty kollegoineen ryhtyy selvittämään mystistä tapausta. Kuva Mirjamista piirtyy pala palalta kyläläisten kertomusten kautta. 
Mutta kuka halusi tappaa naisen, jolla ei tuntunut olevan vihamiehiä? Ja kuka on vienyt vainajan luo kukkia kaikki nämä vuodet – surmaaja vai joku muu? Tietääkö joku enemmän kuin haluaa paljastaa? 

Mirjami Doe on kahdeksas ja viimeinen osa Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa dekkarisarjassa, jonka päähenkilönä on älykäs ja kovahermoinen rikosylikonstaapeli Alina Mänty.

Tuula T. Matintupa on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut uransa aikana lukuisia romaaneja ja dekkareiden ohella myös nuortenkirjallisuutta ja fantasiaromaanin. Matintupa asuu Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
*
Kirja etenee mukavasti ja leppoisasti, kun aletaan selvittämään, kuka onkaan kuolleena löytynyt ruumis kellarissa. Ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi. Kylällä vain oli jonkin aikaa outo nainen, joka katosi yhtä helposti kuin saapuikin. Alina tutkii tapausta työkaveriensa kanssa.

Suosittelen kirjaa kaikille pehmeiden dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.