tiistai 6. joulukuuta 2022

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

 

Tämä on syksyn uutuus kirja Nainen junassa -kirjailijalta. Äänikirjan pituus on noin 10 tuntia ja sen lukee Krista Putkonen-Örn. 
*
Kolme naista. Kolme mahdollista murhaajaa.
Laura on yksinäinen susi, josta vaikea lapsuus on muokannut arvaamattoman aikuisen. Kun hänen nähdään poistuvan murhapaikalta veren tahrimissa vaatteissa, tulee hänestä murhan pääepäilty. 
Hiljainen Miriam kärsii syyllisyydestä, mutta pitää itseään myös uhrina. Hän aikoo vaatia itselleen oikeutta.
Useiden menetysten murtama Carla haluaa epätoivoisesti saada rauhan. Sitten hänen sukulaispoikansa löytyy raa'asti murhattuna.
Menestyskirjailijan uudessa trillerissä ihmiset vahingoittavat toisiaan tahtomattaankin, ja epäonni leviää kulovalkean tavoin. Mutta kuinka kauan tuli saa kyteä, ennen kuin oikea syyllinen joutuu vastuuseen?
*
En kylllä päässyt tämän kirjan imuun lainkaan ja pakosta kuuntelin sen kuitenkin kuunneltua loppuun. Annan tälle kirjalle 2 tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.