maanantai 12. joulukuuta 2022

Mats Ahlstedt: Kun muuta ei jäljelle jää

 

Tämän äänikirjan kustantaja on Bokfabriken. Se aloittaa uuden ruotsalaisen dekkarisarjan. Äänikirjan pituus on 10,5 tuntia ja sen lukee Jarmo Mäkinen. Kirja löytyy yleisimmistä äänikirjapalveluista. Seuraava osa on nimeltään Silmä silmästä, hammas hampaasta, ja se ilmestyy 15.12.22.
*
Ella Werner on Göteborgin poliisin uusi rikosprofiloija, jonka ensimmäinen tapaus käsittelee nuoren miehen murhaa. Johtolangat kuljettavat hänet Göteborgin saaristoon ja siellä vanhaan taloon, jossa asuu tutkija Egon Guthlin. 

Hän on kehittänyt mullistavan lääkkeen Alzheimerin tautiin ja lääkkeen testit ovat uskomattoman lupaavia. Eräs muutaman vuoden takainen epäonnistunut koe nakertaa kuitenkin Egonin mieltä, sillä sen tulokset olivat pelottavia. 

Eräänä iltana Egonin veljentytär Sandran luona vierailee pelokas mies, joka väittää olevansa hänen serkkunsa ja anelee Sandraa avaamaan oven. Hän ei kuitenkaan uskalla päästää vierasta miestä sisään. 

Sandra ei pääse ajatuksesta, että hänen sedällään on saattanut olla salainen poika ja hän päättää palata setänsä kotisaarelle tutkimaan asiaa. Menneisyys ei kuitenkaan päästä Sandraa ja Egonia otteestaan. Kuka valehtelee? Kuka puhuu totta? Mitä Egon salailee? Sandralle selviää pian, että hänen henkensä on vaarassa. 

Mats Ahlstedtilla on Ruotsissa uskollinen lukijakunta, ja hänen kirjojaan on myyty yli 700 000 kappaletta. Ahlstedt on entinen toimittaja, jonka kirjoissa on vahva yhteiskunnallinen sanoma, joissa heikko-osaisemmatkin pääsevät ääneen. "Kun muuta ei jäljelle jää” on Mats Ahlstedtin Ella Werner -sarjan ensimmäinen osa. 
*
  Tämä kirja alkaa, kun serkuksi väitetty mies kuolee. Pian kuolee setäkin... Tällä on ollut salaisia tutkimuksia ja jotain muutakin laboratoriossaan. Sandra saa johdettavakseen suuren lääkeyrityksen ja  on koko ajan hengenvaarassa. Ella Werner tutkii tapausta ja joutuu hänkin vaaraan.

Tämä on melko perinteinen skandi-dekkari ja en niin kovasti ihastunut. Mutta suosittelen skandi-dekkarien ystäville. Annan tälle kirjalle 3+ tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.