perjantai 1. toukokuuta 2020

John Grisham: Tilinteko



John Grisham: Tilinteko, ilmestyi lokakuussa 2019. Tämä kirja on 31. suomennettu Grishamin kirja, joista suurin osa on lakitrillereitä. Hänen kirjojaan on myyty todella paljon, enkä äkkiseltään löytänyt uudenpaa tietoa, mutta vuonna 2009 niitä oli myyty jo yli 250 miljoonaa kappaletta. Mukavana yllätyksenä näin myös, että vuonna 2018 julkaistu Caminosaari saa jatkoa, kun keväällä 2021 julkaistaan englanninkielinen Camino Winds. Itse pidin tuosta lämminhekisestä kirjasta, joka sijoittuu paratiisisaarelle ja kirjallisuuden maailmaan.

"Mikä erottaa sankarin rikollisesta?

Herkkupala juridisen jännityksen ystäville - Grishamin parhaaksi kehuttu teos!

Pete Banning on rakastettu hahmo mississippiläisessä kotikaupungissaan: palkittu toisen maailmansodan sankari, hyvä ja harras maanviljelijä. Eräänä aamuna vuonna 1946 hän nousee varhain, ajaa kaupunkiin ja tekee kaamean rikoksen. Sen paremmin oikeudelle kuin perheelleenkään hän ei kerro syytä teolleen ja on valmis viemään motiivin hautaansa.

Grisham vie lukijansa matkalle 40-luvun syvästä etelästä sodan viidakoihin, mielisairaaloihin ja lopulta oikeussaliin, missä Banningin puolustusasianajaja yrittää pelastaa miehen kuolemantuomiolta. 

”Murhamysteeri, oikeussalidraama, perhesaaga, kasvutarina, sotakertomus, aikakauden kuvaus: Tilinteko todistaa, ettei Grisham ole silkka trilleritehtailija.” – USA Today "

Jotenkin minä karsastan näitä "etelän" tarinoita, mutta Grishamin kerronta on niin sujuvaa, että huomaan kuuntelevani kirjaa aina vain eteenpäin ja eteenpäin. Tavallaan juoni on koukuttava ja koko ajan miettii, että miten tarina etenee!

Ensimmäisen osan jälkeen palataan ajassa taaksepäin ja kerrotaan Peten tarinaa. Miten hän ja hänen vaimonsa kohtasivat. Sota-aika koetteli perheen elämää ja isoksi haaveiltu lapsikatras jäi kahteen lapseen. Kirjassa kuvataan liian tarkkaan sota-ajan kauhuja ja vankileirien oloja. Jos lukisin painettua kirjaa, hyppäisin näiden yli. Äänikirjaa kuunnellessa niitä oli todella ikävä kuunnella ja keskityinkin samalla myös johonkin muuhun...

Kolmannessa osassa siirrytään takaisin aikaan ensimmäisen osan jälkeen. Peten lapset yrittävät saada yhteyden äitiinsä, jota he eivät ole nähdeet aikoihin. Tämä kolmas osa sujuu taas entiseen Grishamin tapaan ja siinä liikutaan sekä oikeussalissa että neljäkummenlukuisesta mielisairaalasta.

Ilman toisen osan kertomusta kirja olisi saanut ylikin kolme tähtea. Täten siis annan kuitenkin kirjalle vain kolme tähteä. Suosittelen Grishamin ystäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.