keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Marja West: Graviton


Marja West: Graviton. Storytelin kustantama uutuussarja. Siinä on tällä hetkellä kolme noin kymmenen tunnin osaa. Nyt kuuntelussa ensimmäinen osa. Lukijana toimii Jari Nissinen

Ranskan ja Sveitsin rajalla sijaitsevan pienen vuoristokylän idylli järkkyy, kun läheisessä tutkimuskeskuksessa tapahtuu aluksi vähäpätöiseltä vaikuttava onnettomuus. Läheisen
Charroux'n kylän asukkaille sillä on kauhistuttavia seurauksia. Yhtäkkiä syrjäseudun asukkaat alkavat törmätä mitä oudompiin ilmiöihin: sää vaihtelee rajusti ääripäästä toiseen, aika tuntuu vääristyvän, kaduilla näkyy kummia ja eläimet katoavat tai kuolevat. Kun mahdoton muuttuu todeksi, yhteisöllisyys nousee kyläläisten elämässä entistäkin tärkeämmäksi voimavaraksi. Tunnelmallinen ja koukuttava hollantilainen mysteerikertomus yhdistelee draamaan yliluonnollisia elementtejä. Keskiöön nousevat muun muassa suuresta surusta toipuva hotellin ja ravintolan pitäjä Mila, niin ikään leskeksi jäänyt nelikymppinen opettaja Adam sekä heidän lapsensa. Oma tarinansa on myös teini-ikäisellä Larsilla, joka kotinsa sijaan viihtyy paremmin metsämökissä hiljaisen mutta ystävällisen Richardin luona.

Kirja ei olekaan niin jännittävä, kuin esittelystä saa kuvan. Siinä seurataan Adamin ja toisaalta Larsin tarinoita syrjäisessä alppikylässä, kun kännytkät lopettavat toimintansa ja sää vaihtelee voimakkaasti. Kirjassa luodaan voimakkaasti jännittävää tunnelmaa, mutta minä en mahda olla tämänkään kauhutyyppisen kirjan oikea lukija. 

Jos pidit Camilla Stenin Kadonneesta kylästä, niin varmaan tämäkin miellyttää. Se tästä tulee lähinnä mieleen. Ihmiset ovat lämminhekisiä ja tunnelma on jännittyneen lisäksi miellyttävä. Suosittelen kirjaa jännityksen ystäville. Päätin jo kuunnella seuraavankin osan, kun tämä jäi jännittävään kohtaan. Annan kirjalle 3+ tähteä. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä ja lukuvinkistä. Pidin Stenin Kadonneesta kylästä, joten ehkä tämä sopisi minulle.

    VastaaPoista
  2. Juu, kannattaa kuunnella. Nyt tosiaan minulla toinen osa menossa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä. Täytynee laittaa kuuntelulistalle.

    VastaaPoista
  4. Toinen osakin jatkaa samaa tunnelmaa. Kolmas osa ilmestyy 22.5.

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.