perjantai 4. lokakuuta 2024

Eva Frantz: Sininen huvila - kesken jäi


Tämä kirja on julkaistu e-kirjana vuonna 2017 ja sen kustantaja on S & S. Äänikirjan pituus on vajaat 8 tuntia ja sen lukee Anna Saksman. Olen kuunnellut yhden kirjan aiemmin tältä kirjailijalta, nimeltään Lasta et minulta vie ja sen siitä pahemmin välittänyt. Nyt kokeilin sarjan avausta. 
*
Kaksi teiniä löytää pienen pojan harhailemasta keskellä yötä autiolla autotiellä ja vie pojan kotiin, siniseen huvilaan metsän laidassa. Keittiön lattialla lojuu verissä päin pojan, Brunon, äiti Becca. Vakavasti loukkaantunut nainen kiidätetään hengenvaarassa sairaalaan. Rikosta ryhtyy selvittämään poliisikomisario Anna Glad.
Käy ilmi, että supersuosittua Sininen huvila -nimistä lifestyle-blogia pitävän Becca Stenlundin henkeä on uhattu blogin kommenteissa. Beccan mies Peter on muuttanut katkeroituneena pois täydellisyyttä tavoittelevan puolisonsa luota ja menettänyt samalla paitsi kodin, myös poikansa. Becca taistelee sairaalassa hengestään, mutta tyhjilleen jääneeseen, lukittuun huvilaan ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia…
Sininen huvila avaa uuden sarjan, jossa seurataan Anna Gladia jonka omakin elämä on solmussa, työtön avomies istuu kotona pelin äärellä kaiket päivät ja suhde junnaa paikallaan. Todentuntuinen ja taitavasti kirjoitettu jännitystarina vie mukanaan, ja monimutkaisen vyyhdin loppuratkaisu yllättää kokeneimmankin dekkarifanin.
*
Tämä kirja jäi kesken ja en päässyt kirjan makuun ollenkaan. Tämän sarjan seuraaminen kyllä jää minulta tähän... Periaatteessa kesken jäänyt kirja on yhden tähden kirja...

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.