torstai 24. lokakuuta 2024

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2021 ja sen kustantaja on HarperCollins. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 11,5 tuntia. Tämä on ensimmäinen tuttavuuteni tämän kirjailijan parissa. Kuuntelin tämän kirjan, koska se käsitellään lukupiirissä. 
*
Sääntö nro 1: Myrkkyä ei saa ikinä käyttää toisen naisen vahingoittamiseen.Sääntö nro 2: Murhaajan ja uhrin nimet täytyy merkitä apteekkarin kirjoihin.1700-luvun Lontoon syövereissä on salainen apteekki, joka palvelee epätavanomaisempaa asiakaskuntaa. Ympäri kaupunkia lontoolaisnaiset kuiskuttelevat mystisestä Nellasta, joka myy taitavasti naamioituja myrkkyjä käytettäväksi naisia sortavia miehiä vastaan. Apteekkarin kohtalo on kuitenkin vaarassa, kun hänen uusin asiakkaansa tekee kuolettavan virheen ja panee alulle vuosisatojen päähän yltävän sattumusten summan. Samaan aikaan nyky-Lontoossa aloitteleva historioitsija Caroline Parcewell juhlii kymmenettä hääpäiväänsä yksin saatuaan tietää miehensä uskottomuudesta. Kun hän löytää sattumalta vihjeen, joka liittyy Lontoon 200 vuotta vanhoihin, ratkaisemattomiin murhiin, Carolinen ja apteekkarin kohtalot risteävät hämmästyttävästä kohtalon oikusta – eivätkä kaikki selviä hengissä.Sarah Penner työskentelee rahoitusalalla. Hän alkoi kirjoittaa kaunokirjallisia tekstejä Elizabeth Gilbertin luennon innostamana. Myrkynkeittäjä on hänen esikoisteoksensa, jonka käännösoikeudet on myyty 23 maahan. Sarahin toinen romaani ilmestyy vuonna 2022.
*
Kirjassa seurataan kahta juonen kulkua. Toinen on vuosi 1791, jossa Nella on töissä apteekissa, joka tarjoilee tappavaa rohtoa. Jossain vaiheessa jäljet johtavatkin tähän apteekkiin. Toisaalta seurataan nykyaikaa, jossa Caroline löytää vanhoja asiakirjoja ja perehtyy edelliseen tapatumaan. Paikan päälle saapuu myös petturimies ja tämäkin sairastuu. Onko Caroline antanut myrkkyä myös miehelleen?

Kirja on sopivasti jännittävä ja mukaa seurattavaa. Se on kirjoitettu hyvin ja tapahtumia riittää loppuun saakka. Suosittelen tutustumaan. Tämä äänikirja löytyy myös kk-maksullisista palveluista. Annan kirjalle 4- tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.