sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Clare Mackintosh: Anna minun olla

 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2018 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirjan pituus on noin 14 tuntia ja sen lukee Krista Putkonen-Örn. Kirjailijan kirjat tästä linkistä
*
Poliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä.

Vuosi sitten Caroline Johnson päätti elämänsä karulla tavalla ja hyppäsi kallionkielekkeeltä alas kuolemaan, kuten miehensä vain muutamia kuukausia aiemmin. Heidän tyttärensä Anna on kamppaillut päästäkseen sinuiksi menetyksensä kanssa siitä asti.

Nyt kun Annalla on oma pieni vauva, hän kaipaa äitiään enemmän kuin koskaan ja alkaa esittää kysymyksiä vanhempiensa kuolemasta. Mutta riskeeraako hän oman tulevaisuutensa menneitä kaivelemalla? Joskus olisi turvallisempaa antaa asioiden olla...

Yllättävien käänteiden taiturina tunnetun menestyskirjailijan kolmas romaani on vuoden odotetuin psykologinen trilleri.

”Tiivis, jännittävä ja koskettava Anna minun olla pitää jännityksessä aivan viimeiselle riville saakka. Kukaan ei kirjoita juonenkäännettä niin kuin Clare Mackintosh.” - Paula
*
Annan haluaa tutkia vanhempiensa kuolemia. Kaikki ei ole niin kuin aluksi uskottiin. Poliisikin päättää tutkia tapauksia. Jännitystä riittää loppuun asti. Kiva kirja, annan 4,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.