tiistai 15. lokakuuta 2024

Karin Slaughter: Rikollinen 

 

Tämä kirja on julkaistu suomeksi vuonna 2014 ja äänikirjan kuuntelin Celiassa. Sen pituus on noin 16 tuntia. Tämä on osa Atlantaan sijoittuvaa sarjaa. Kirjailijan kirjat tästä linkistä
*
70-luku ja nykyhetki. Sama murhatapa. Sama tutkija.

Will Trent kohtaa rikollisen unohdetusta menneisyydestä - mutta Willin esimies Amanda Wagner muistaa kaiken kuin eilisen päivän.

1970-luvun Atlantassa katoaa huumekoukkuun jääneitä ilotyttöjä, eikä kukaan välitä. Paitsi nuoret poliisit Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell. Naisten sitkeys heittää heidät miesten pelinappuloiksi tavalla, joka kuvastaa 70-luvun todellisuutta sekä poliisien että prostituoitujen maailmassa. Yli 30 vuotta myöhemmin sama kuvio toistuu. Amandan ja Evelynin lisäksi pelissä on kolmaskin osallinen, Will Trent, vaikka hän ei itse tiedä miksi.

Karin Slaughter on menestyskirjailija, jonka romaaneissa yhdistyvät piinaava jännitys, Yhdysvaltain Etelävaltioiden kuvaus ja monitahoiset, kiinnostavat henkilöt. Hän asuu Atlantassa.
*
Ihan kiva kirja, muuten vähän ärsyttää jatkuva pomppiminen eri vuosikymmenten välillä. Kirjassa tutustutaan myös Wilin menneisyyteen. Suosittelen jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4+ tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.