keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Seppo Jokinen: Satuttamisen summa

 

Tämä kirja on julkaistu 23.4.24 ja äänikirjan kustantaja on Soryside. Äänikirjan pituus on reilut 8 tuntia ja sen lukee tuttuun tappan Jukka Pitkänen. Tämä kirja on 29. osa Sakari Koskinen -sarjassa
*
Uusi osa lukijoiden rakastamassa Komisario Koskinen -sarjassa! Sakari Koskinen tutkii satunnaisilta vaikuttavia päällekarkauksia. 
 
Tampereella toteutuu poliisin painajainen, nuoren miehen putkakuolema. Komisario Koskinen saa selvittää johtuuko uhrin päävamma kaatumisesta vai ulkoisesta väkivallasta? 
 
Samaan aikaan kaupungin kaduilla paljastuu vakavia sivullisiin kohdistettuja päällekarkauksia. Alkuun ne vaikuttavat vain satunnaisilta, mutta pian niiden väliltä löytyy yhtäläisyyksiä eivätkä poliisitkaan enää välty niiltä. 
 
Työtaakka vain kasvaa, kun puoli vuotta aiemmin valmistunut henkirikostutkinta ei ylitä syytekynnystä ja tiimi joutuu aloittamaan kaiken alusta. Se sysää kokeneen komisarion rikospoliisiin peruskysymyksen äärelle: mikä saa ihmisen satuttamaan toista kerta toisensa jälkeen. 
 
Seppo Jokinen (s. 1949) työskenteli 30 vuoden ajan Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksessa, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2006. Komisario Koskisesta kertovat kirjat muodostavat yhden Suomen suosituimmista dekkarisarjoista. Nykyään Koskisen tutkimuksia seurataan myös Eero Ahon tähdittämässä TV-sarjassa.
*
Koskinen on muuttanut mökille ja väliaikaiseksi sekin jää. Kiva seurata tuttuja hahmoja. Ihan perus hyvä dekkari tämäkin on. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.