lauantai 9. syyskuuta 2023

Michael Connelly: Luottamuksen hinta

 

Tää kirja on vuodelta 2013 ja sen kustantaja on Gummerus. Äänikirja löytyy Celiasta. Tämä on osa Harry Bosch -sarjaa
*
Harry Bosch on saanut luvan lykätä eläkkeelle siirtymistään vielä kolme vuotta, ja enemmän kuin koskaan ennen hän haluaa tapauksia ratkaistavakseen. Yhtenä aamuna hän saa kaksi.

Vuonna 1989 tapahtuneen seksuaalimurhan todistusaineisto tutkitaan rutiininomaisesti uudestaan nykyteknisin menetelmin. Löytynyt verijälki osoittaa tuomittuun seksuaalirikolliseen, mutta tämä on ollut tapahtuma-aikaan vasta kahdeksanvuotias. Onko teknisissä tutkimuksissa siis tehty virhe, jolloin iso joukko uusien todisteiden nojalla tuomittuja rikollisia vapautuisi tuomioistaan?

Samaan aikaan vaikutusvaltaisen ja korruptoituneen kaupunginvaltuutetun Irvin Irvingin poika löytyy kuolleena, ja Irving vaatii, että Harryn on johdettava kuolemantapauksen tutkimuksia. Harrylla ei ole muita vaihtoehtoja kuin noudattaa vanhan arkkivihollisensa vaatimusta. Jäljet näyttävät johtavan kolme vuosikymmentä toimineen seksuaalirikollisen jäljille ja Los Angelesin poliisilaitoksen synkkään menneisyyteen ja poliittiseen nykyisyyteen.

"Luottamuksen hinta on niitä Harry Bosch -kirjoja, Lähtevät ryminällä liikkeelle ja jatkavat menoaan vahvana loppuun asti." – New York Times
*
Tässä kirjassa seikkailee Harry, joka on myös isä ja etsii naisseuraa. Löytääkin sitä yllättävältä taholta. Harryn vihollinen Irving pyytää tätä tutkimaan poikansa kuolemaan ja hän törmää salailuun. Toisaalta tutkinnassa on vanha kuolema, johon löytyy DNA täsmäys. Myös valtapeli tulee Harrylle tutuksi.

Tapahtumaa riittää loppuun saakka. Suosittelen tätä kirjaa kaikille jännityksen ystäville ja annan kirjalle 4,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.