sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Robin Cook: Sfinksi



Robin Cook: Sfinksi on seuraavana järjestyksessään Cookin pitkällä kirjalistalla. Tämä kirja löytyy myös painettuna omasta hyvin minimalistisesta hyllystäni. Lisäksi minulla on harvinainen elokuvaversio DVD:llä. Tämä kirja on vuodelta 1979 ja tapahtumat sijoittuvat Egyptiin, sekä Luxoriin että Kairoon. Elokuva on myös vanha ja mukailee melko läheisesti kirjaa, joskin selviä erojakin on. Olen lukenut tämän kirjan painettuna useita kertoja ja nyt vuorossa kuunteleminen äänikirjana. Äänikirjan pituus on yli 13 tuntia.

Kirjan alussa on pätkä historiaa, kun siinä kerrotaan Egyptin aarteiden löytämisestä. Pian kirja jatkuu kertomalla Ericasta, joka on egyptologi Bostonista ja hän on toteuttamassa elämänsä toiveen päästyään vihdoin paikan päälle Egyptiin. Jo ensimmäisenä päivänä Kairon basaareissa hän näkee ensin jotain uskomattoman kaunista ja sitten perään kauheuksia.

Ericalla on mielessä monenlaista, kun hänen poikaystävänsä Richard ei arvosta hänen alavalitaansa ja oli kovasti vastaan tätä matkaan. Myös Erican äidillä on väheksyvä asenne Erican mielenkiinnonkohteeseen. Nyt tämä sitten nauttii tutkiessaan ikivanhoja aarteita ja yrittää erottaa aidot jäljennöksistä, joita tuntuu olevan jopa enemmän kuin aitoja esineitä, joista iso osa onkin museioissa ympäri maailmaa. Itsekin olen niihin tutustunut berniililäisessä museossa. Kuinka mahtavaa olisikin päästä Kairoon tutustumaan kirjassa kerrottuihin paikkoihin!!


Kun Erica päättää lähteä ylä-Egyptiin, alkavat tapahtumat saada lisää kierroksia. Matka junalla Egyptin läpi, ei kyllä nykypäivänä olisi kyllä kovin turvallista! Tapahtumat etenevät sujvasti seikkaillen sekä Kairossa että Luxorissa. Erica käy läpi Luxorissakin tunnetut nähtävyydet, kuten kuninkaiden laakson, Karnakin temppelin ym. Lisäksi hän saa kutsuja miehiltä, jotka arvostavat hänen viisauttaan egyptiläisissä asioissa.


Tapahtumat kiihtyvät loppua kohden ja jännitys tiivistyy. Yllätyksiä paljastuu toisensa jälkeen. Erica vaikuttaa aivan tavalliselta ihmiseltä heikkouksineen. Kirjan tunnelma on jännityksestä huolimatta lämmin. Edelleenkin vuosin jälkeen tämä kirja on erinomainen. Suosittelen kaikille jännityksen tai Egyptin ystäville! Annan kirjalle täyden viisi tähteä.



4 kommenttia:

  1. Onpas erikoinen Cookin kirja - ei yhtään lääkäriä mukana! Kaikkiin Cookin kirjoihin voi kuitenkin luottaa siinä, että seikkailu on jännittävä, ja egyptologia kuulostaa kiinnostavalta aiheelta. Tämä tulee varmasti luettua jossain vaiheessa, ja elokuvakin olisi kiva nähdä. Cookin Koomastakin on tehty elokuva, mutten ole nähnyt sitä enkä lukenut vielä kirjaa.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen lämpimästi!
    Itseasiassa poikaystävä Richard on lääkäri...

    VastaaPoista
  3. No, ilmankos :)... Hienoa, että olet päässyt näkemään egyptiläisiä aarteita Berliinissä, mutta egyptiläisiä varmaan harmittaa se, kun kansallisaarteita on ympäri maailmaa. Tajusin, miltä se tuntuu, kun näin Kansallismuseossa upean ison keskiaikaisen suomalaisen kultakorun (muistaakseni ainoan tällaisen Suomesta löydetyn kultaesineen), joka oli vain pitkäaikaisessa lainassa Ruotsista, koska silloin kun se löydettiin, Suomi oli osa Ruotsia. Toisaalta Egypti on aika levoton maa, joten ehkä esineet säilyvät paremmin muualla, mutta silti.

    VastaaPoista
  4. Näinähän se on. Seuraavaksi on vuorossa Cookin Aivot.

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.