torstai 14. toukokuuta 2020

Helatorstain lukumaraton



Ei pitkää viikonloppua ilman lukumaratonia!

Joten aloitanpa emännöinnin seuraavaan maratoniin, joka toteutetaan helatorstain pitkän viikonlopun aikana, to 21.5. - su 24.5.2020. Maratoniin otetaan siis itse valittu 24 tunnin ajanjakso, jolta luettujen kirjojen sivut tai äänikijan ajat merkitään ylös. Myös tauot, nukkumiset ja syömiset sisältyvät tähän ajanjaksoon. Koska koronarajoitukset vielä painavat päälle, on hyvää aikaa vaikka kuunnella kirjaa omasaas puutarhassa! Toisaalta monet kirjastot ovat avanneet lainaustoiminnan, nyt saa maratoniin myös painettuja kirjoja aiempaa helpommin.

Oman lukulistani perusteella maratonvikonloppuna kuunteluvuorossa saattaisi olla mm. seuraavat kirjat:
Lukea saa mikä vain sattuu kiinnostamaan, kuten esimerkiksi romaanit, novellit, runot, lastenkirjallisuus, tietokirjat, sarjakuvat tai äänikirjat. Mukaan lasketaan luettu sivumäärä tai kuunneltu aika äänikirjoista. Kerro myös lukemasi kirja, niin me muutkin saamme vinkkejä lukemiseen.
     
Jos siltä tuntuu, niin voit kertoa etukäteen suunnitteilla olevista kirjapinoista tai tunnelmista ja suunnitelmista.
  
Kun olet valmis, ilmoita maratonin tulos sinun osaltasi tähän postukseen. Teen sitten tuloksista oman koontipostauksen.

Lukumaratoniin voi osallistua myös ilman blogia.

Ilmoittaudu viestillä...
Kuvaa saa käyttää maratonista viestiessä...
  

10 kommenttia:

  1. Mukana! Tekee mieli taas lukumaratoonata :) Täytyy katsoa pidänkö maratonin jo torstaina vai viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet mukana. Onneksi on pitkä viikonloppu, niin on varaa valita ajankohtaa.

      Poista
    2. Päivitys ja kooste löytyvät täältä:
      http://iltatahdensyttyessa.blogspot.com/2020/05/helatorstain-lukumaraton-21-2452020.html?

      Kiitos järjestämisestä! :)

      Poista
    3. Hienoa!
      Käynpä kurkkaamassa!

      Poista
  2. Mukana! Ja määhän varmaan vedän neljä päivää. :D Ihan vaan lukemisen ilosta!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kirsin Book Club on joukkueena mukana maratonilla la12-su12.
    Terveisin
    Minna
    www. kirsinbookclub.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten saisin tuon ruusukuvan imuroitua, en keksi. Käytössä mäkki.

      Poista
    2. Sain sittenkin kuvan talteen. Sopiiko, että rajaan sitä, niin saan sen meidän jutun artikkelikuvaksi, jonka muoto on 16:9?

      Poista
    3. Saa muokata kuvaa!
      Kiva, että olette mukana!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.