sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Emelie Schepp: Jaakko kulta



Emelie Schepp: Jaakko kulta. Äänikirja ilmestyy 5.5.2020 ja lukijana toimii suosikkini Jukka Pitkänen. Julkaisija HarperCollins Nordic Suomi. Odotan todella innolla tätä Jana Berzelius -sarjan jatkoa! Edelinen osa, Kadonnut poika, ilmestyi viime keväänä ja oli niitä harvoja viime vuonna lukemiani viiden tähden kirjoja. Jostan syystä tämä sarja koukuttaa vahvasti, vaikka henkilöt ei ole mitenkään niin tavallisia tai sympaattisia.  Tämähän on osa sarjaa, joten suosittelen aloittamaan alusta, koska tarinassa on jatkumoita. Ensimmäinen osa on Ikuisesti merkitty, joka julkaistiin suomeksi tammikuussa 2017. Tässä ruotsalaisessa sarjassa julkaistaan kuudes osa syksyllä 2020 ruotsiksi. Toivottavasti se ilmestyisi pian myös Suomessa! Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!


"EMELIE SCHEPP on lukijoiden suosikki ja hänet onkin valittu Ruotsis- sa Vuoden dekkaristiksi jo kolmena vuonna peräkkäin. Hänen romaa- ninsa ovat olleet myyntimenestyksiä useissa maissa ja sarjasta on tekeillä televisiosarja."

Kirja alkaa, kun kadonneita naisia löytyy kuolleena. Samalla Janan lapsuudesta tuttu Danilo on oikeuspsykiatrisessa sairaalassa ja haluaa pois hoidosta. Myös Janan isällä on sormensa pelissä. Myös  jäätävä suhde Peteriin vaivaa Janaa. Nämä tapahtumat ovat tuttuja aikasemmasta kirjasta ja siksi sarja olisikin hyvä lukea järjestyksessä. Joskin kyllä asioita taustoitetaankin, että ei nyt ihan mahdotonta ole tutustua sarjaan ihan vain tästäkin kirjasta.

Jana tekeekin yllättäen jotain veret seisauttavaa ja on mielenkiintoista seurata, miten sekin juonenkulku tässä kirjassa etenee. Lisäksi kirjassa seurataan poliisiparin Mian ja Henrikin tutkimuksia, kun lisää naisia katoaa. Jokin tässä Scheppin juonenkulussa koukuttaa ja aika kirjan parissa vierähtää sujuvasti. Henkilöstä ehkä normaalein on Henrik, jolla on vaimo ja lapsia sekä normaalit arkiset huolet lasten kuljetuksista ja hoitovuoroista aikaavievän työn rinnalla.

Kirjan tunnelma on tyypillinen dekkareille, osin hyytävä osin odottava. Mielenkiinnolla kuuntelee eteenpäin ja odottaa, että miten juonenkäänteet jatkuvat ja miten Jana saa kaikki asiansa järjestettyä tahoillaan. Samalla myös etsitään kuumeisesti naisten sieppaajaa. Toisaalta taas, edellisten kirjojen tapaan, jotain jää kesken Janan elämässä ja taas pitää odottaa seuraavaa osaa, jotta voi saada selvyyttä asioihin!

Suosittelen tätä kirjaa jännityksen ystäville. Annan kirjalle viisi- tähteä.




8 kommenttia:

  1. Luin kaksi tämän sarjan dekkaria, mutta sitten into lopahti. Arvasin, että sarjalle on lukijoita.

    VastaaPoista
  2. Minä olen jotenkin jäänyt tähän koukkuun. Ja taas kirjan lopussa jäi asioita kesken, joten seuraavaa sitten odotellaan taas innolla!

    VastaaPoista
  3. Voi, dekkareita olisi pilvin pimein Storytelissä, vaan en kaipaa nyt yhtään ylimääräistä jännitystä elämääni :)

    VastaaPoista
  4. :)
    Onneksi on sekä erilaisia kirjoja että kirjamakuja!

    VastaaPoista
  5. Olet hyvin kuvannut henkilöitä, että Henrik on normaalein. Niinhän se oikeasti on. Vaikuttaa niin sanotusti tavalliselta ihmiseltä. Muilla on erikoisia tapoja tai luonteenpiirteitä. :D

    VastaaPoista
  6. Pitäis kyllä munki vihdoin tarttua näihin Scheppin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla!
      Ja tosiaan järjestyksessä suosittelen lukemaan. Tosin ne paranevat sarjan edetessä.

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.