Seppo Jokinen: Hiirileikki

 

Tämä kirja on vuodelta 2006 ja sen kustantaja on Karisto. Äänikirjan luin Celiasta ja sen pituus on 9,5 tuntia.

*

Arvi Maunukan elämästä ei puutu muuta kuin vaimo. Ja aivan arvaamatta hänen harmaa arkensa muuttuu saduksi, sillä siihen ilmestyy kaunotar, jollaisesta mies ei ole osannut uneksiakaan.

Komisario Sakari Koskisen työpöydällä ei taas onni kukoista. Rauhallista elämää viettänyttä poikamiestä on puukotettu asunnossaan Tampereella, ja mies vannoo, ettei tuntenut oven takana odottanutta hyökkääjää. Koskisen on vaikea uskoa uhrin kertomusta, ja pian hän löytää rikoksesta samanlaisia piirteitä kuin eräästä kuolemantapauksesta toisaalla Suomessa. Molempien taustalta alkaa hahmottua häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja huijaamista. Se on peliä, jonka välineinä ovat rakkaus ja kuolema – eivätkä pelaajat kaihda mitään keinoja.

Tampereella vaikuttava komisario Koskinen tempautuu mukaan hiirileikin pyörteisiin, kun hän saa ratkaistavakseen erikoisen tapauksen. Hiljaiseloa lähiössä viettänyt poikamies on puukotettu. Uhri väittää kivenkovaan, ettei tunne huppupäistä ryöstäjää, joka yksinkertaisesti soitti ovikelloa ja vei sievoisen summan hänen omasta kodistaan. Koskisesta koko juttu haiskahtaa. Miten ryöstäjä tiesi uhrin rahoista? Juttua kaivellessa tulee ilmi, että Anttolassa keski-ikäinen vanhapoika on palanut saunaan ja Porissa puolestaan mies on hakattu sairaalakuntoon. Sitä ennen jokainen uhreista on nostanut suuren määrän rahaa pankista. Hyvävainuinen komisario alkaa uumoilla, että näennäisesti erillisten tapausten välillä on kytkentä. Koskinen pääsee jäljille, kun lehdenjakaja Arvi Maunukka katoaa. Yksinäinen mies on juuri löytänyt unelmiensa naisen, suunnitellut yhteistä tulevaisuutta tämän kanssa ja nostanut hoitokodissa makaavan äitinsä säästöt pankista.

Rakkaus ja viha kulkevat vahvana teemana läpi koko kirjan. Yksinäisyys, unelmat, läheisyydentarve sekä toisaalta nöyryytykset ja pettymykset ovat näkökulmia, joiden kautta tapahtumat siivilöityvät. Nämä tunteet kattavat niin rikolliset kuin uhritkin, mutta myös itse komisarion ja hänen työtiiminsä. Miesten ja naisten väliset suhteet ovat palonarkoja.

Seppo Jokisen Koskinen tiimeineen vertautuu mielessä kaksikon Sjöwall-Wahlöö komisario Beckin edesottamuksiin sekä Henning Mankellin päähenkilöön Wallanderiin eli kirjat ovat ankkuroituneet pohjoismaiseen dekkariperinteeseen. Omaperäistä huumoria Jokinen on ripotellut tekstiin huvittavissa kielikuvissaan: ”kulmakarvat ovat kuin kaksi valkoista angoramarsua molemmin puolin nenänjuuren” sekä paljasjalkaisten tamperelaisten poliisien suorasukaisissa murrerepliikeissä:

-Mitä sää tölläät?

-Mää mitään töllää!

Puheet kutkuttavat aidosti ainakin tällaisen entisen tamperelaisen nauruhermoja.

Seppo Jokinen kuvaa paremminkin henkilöidensä vaikuttimia kuin itse julmaa kissan leikkiä hiirillä. Henkisesti onnettomampi kuin hyväuskoiset uhrit on kuitenkin kostoa janoava murhaaja.Vaikka murhien vyyhti on karmea, lopun lohdullisuus osoittaa, että kaiken raadollisuuden keskellä elämässä on myös inhimillisyyttä ja aidosti hyviä tunteita. Niiden varassa jaksaa katsoa eteenpäin ja selvittää itsensä ulos hiirenloukusta, jollaiseen tavallaan jokainen meistä saattaa joutua etsiessään kumppania.

(Mervi Koski/ Sanojen aika)

*

Koskisella on huolia, kun Linnea on lähtenyt Lontooseen ja sähköpostista löytyy epäilyttävä viesti. Lehdenjakaja löytää yllättäen elämänsä naisen ja soppa on valmis!

Tämä on hyvä sarja.  Suosittelen tutustumaan! Annan tälle kirjalle 4+ tähteä.