perjantai 5. toukokuuta 2023

Liza Marklund: Ajojahti

 

Tämä kirja on vuodelta 2013 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirja löytyy Celiasta. Tämä on kymmenes osa suositussa Annika Bengtzon -sarjassa. Edellinen osa oli nimeltään Panttivanki.
*
Solsidanin hienostoalueella asuva liikemies ja entinen kristillisdemokraattinen poliitikko Torsten Lerberg löydetään kotoaan tajuttomana. Hän on joutunut raa’an kidutuksen uhriksi, ja hänen vaimonsa Nora on kadonnut jäljettömiin.

Annika Bengtzon saa toimeksiannon kirjoittaa tapauksesta. Samaan aikaan Kvällspressenin päätoimittaja Anders Schyman ajautuu myrskyn silmään, kun hänen kahdeksantoista vuotta sitten tekemäänsä dokumenttielokuvaa aletaan riepotella julkisuudessa.

Annika on haasteiden edessä myös pyörittäessään uusperheen arkea.

Samalla kun pahoinpidelty Torsten Lerberg vajoaa yhä syvemmälle koomaan ja hyökkäykset Anders Schymania kohtaan käyvät kiihkeämmiksi, Solsidanin kauniin ulkokuoren alta alkaa paljastua syvälle haudattuja, järkyttäviä salaisuuksia.
*
Annika on päätynyt Jimmyn kanssa yhteen ja elää uusperheen elämää Tukholmassa. Thomas on katkeroitunut menetettyään toisen kätensä. Annikan töissä räiskyy, kun päätoimittajaa syytetään ja uhkaillaan. 

Hyvä kirja tämäkin ja osa sarjaa. Sitä jatkuu vielä yhden osan verran. Suosittelen tätä sarjaa kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle neljä tähteä.


2 kommenttia:

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.