tiistai 28. helmikuuta 2023

Seppo Jokinen: Piripolkka

 

Tämä on 7. osa suositussa Komisario Koskisesta kertovassa sarjasssa. Kirja on julkaistu alunperin vuonna 2002 ja se on saatavissa myös äänikirjana, jonka pituus on noin 11 tuntia.

*
Mies pahoinpidellään henkihieveriin Tampereen Nekalassa, ja Hervannassa tapahtuu silmitön tuhopoltto. Tekijöiksi epäillään jengiä, jonka nuorin jäsen on vasta 15-vuotias tyttö. Pian yksi joukon jäsenistä löytyy surmattuna, ja syyllinen näyttää löytyvän jengin keskuudesta.

Komisario Koskinen tutkijaryhmineen joutuu selvittelemään järjettömältä tuntuvaa rikossarjaa. Tehtävä ei ole niitä helpoimpia, ja tuskissaan ovat myös tapahtumien pyörteisiin ajautuneet nuoret. Helpotusta he löytävät pienistä, possunpunaisista pillereistä, jotka ainakin siirtävät pelon ja tuskan seuraavaan päivään. Vaientaako nuoret kuulusteltavat syyllisyys vai pelko? Kaiken ohessa Koskinen yrittää hoivata uutta, orastavaa ihmissuhdettaan ja pitää asoissa työpaikalla liikkuvia huhuja.

Seppo Jokinen (s. 1949) on yksi Suomen suosituimmista dekkarikirjailijoista. Jokinen tunnetaan erityisesti tamperelaisesta komisario Sakari Koskisesta kertovista rikosromaaneistaan.
*
Rankat aiheet kysessä tässä kirjassa, kun puhutaan nuorten huumeiden käytöstä. Nuoria kuolee ja toisia epäillään. Onko syy nuorissa, vai onko taustalla joitain muita tahoja. Koskinen ystäviensä kanssa etsii syyllistä. Myös Koskisen naisrintamalla tapahtuu ja saattuu kaikenlaista....

Tämä on hyvä osa sarjaa, mutta aiheen rankkuuden takia ei nyt saa minulta parhaita arvosanoja. Annnan tälle kirjalle 3,5 tähteä. 


2 kommenttia:

  1. Ootko muuten kattonu tv-sarjaa Koskisesta? Mää katoin ekan kauden ja tykkäsin. Kakkoskausi tulee nyt tv:stä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikein rikossarjojen ystävä, enkä ole sitä katsonut. Pitääpä pistää harkintaan. Kiitos vinkistä!

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.