keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Ann Cleeves: Musta kuin yö

 

Tämä kirja on julkaistu suomeksi vuonna 2007 ja sen kustantaja on Karisto. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 12 tuntia. Tämä kirja aloittaa Shetlannin saarille sijoittuvan Jimmy Perez -sarjan. Cleevesin blogatut kirjat tästä linkstäKoko Cleevesin tuotanto kirjoitusjärjestyksessään löytyy tästä linkistä
*
Palkitun Shetlannin saarille sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa.
Kylmänä tammikuun aamuna Ravenswickin kylästä löytyy lumen alta tytön ruumis. Paikallinen teinityttö on kuristettu omalla kaulahuivillaan. Pikkukaupungin poliisi saa murhatutkimuksiin lisävoimia Skotlannista. Hiljaisen ja rauhallisen saaren asukkaiden mielestä syyllinen on kuitenkin jo selvillä: se on erakkomainen, hiukan yksinkertainen vanhus, joka on naapureidensa pahansuopien juorujen kohde. Mutta kun komisario Jimmy Perez haluaa ehdottomasti aloittaa murhatutkimukset, koko yhteisön ylle lankeaa epäilyksen verho. Ensimmäistä kertaa vuosiin kyläläiset lukitsevat ovensa peloissaan. Tappaja on yksi heistä.
*
Kirjan maisemat ovat mahtavat. Karu ja tuulinen ilmasto kruunaa tapahtumapaikan. Nuori tyttö löytyy kuolleena. Vuosia sitten samasta talosta kotoisin oleva nuorempi tyttö on kadonnut. Syylliseksi epäillään kylän erakkoa, johon ei kuitenkaan Perez usko. Hänellä on apumaan mantereelta tullee rikosetsivät ja toimintaa riittää sopivasti.. 

Tämä on todella mukava ja lämminhenkinen sarja. Vera-sarja ei ole ollenkaan näin hyvä. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.