lauantai 27. heinäkuuta 2024

Denise Rudberg: Toinen toista pahempi

 


Tämä kirja on julkaistu suomeksi vuonna 2016 ja sen kustantaja on Into. Äänikirjan kuuntelin Celiassa ja sen pituus on noin 9 tuntia. Tämä on toinen osa ruotsalista sarjaa. Rudbergin blogatut kirjat tästä linkistä.
*
"Yksi parhaista ruotsalaisista dekkareista, joita olen tänä vuonna lukenut."
- Feministbiblioteket
Rikkailla on varaa salata rikoksensa...
Tukholma on käpertynyt joulun välipäivien rauhaan, kun vaikutusvaltaisen sijoitusyhtiön osakas hakataan henkihieveriin. Oliko tekijän aikomuksena tappaa?
Keskusrikospoliisin uusi tutkintayksikkö ryhtyy selvittämään salaperäisen yhtiön tarkkaan vaiettuja kuvioita. 55-vuotias teräväpäinen syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff, parkkiintunut rikostutkija Torsten Ehn ja nuori konstaapeli Augustin Madrid pääsevät jyvälle, miten kylmäävällä tavalla yhtiössä kohdellaan naisia. Samaan aikaan kun uudenvuoden raketit jo räjähtelevät taivaalla, paljastuu mihin julmuus ja vallanhimo voivat pahimmillaan johtaa.
Denise Rudbergin Marianne Jidhoff -dekkareissa rikokset tapahtuvat komeissa puitteissa, samppanja virtaa ja jokaisella on jotain salattavaa. Toinen toista pahempi on sarjan toinen osa.
*
Tunnettu mies pahoinpidellään ja tältä paljastuu erikoiset perhejärjestelyt. Marianne tapaa miehen, joka harmiksi on naimisissa. Torsten opettelee elämään teini-ikäisen kanssa, jolla tuntuu olevan omat kotiintuloajat. Mukana myös tyylikkäästi pukeutuva Austin, joka suree ja joutuu jopa itkemään. Kiva porukka on taasen koossa!

Suosittelen tätä kirjaa vähän pehmeämpien dekkareiden ystäville. Annan tälle kirjalle 4,5 tähteä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.