sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Michael Connelly: Enkelten portaat

 

Tämä kirja on vuodelta 2000 ja äänikirjana löytyy Celiasta. Sen pituus on noin 13 tuntia. Tämä on 7. Connellyn kirja, joista kaikkia ei ole suomennettu.
*
Los Angelesin poliisin rasismia ja välivaltaisuutta kohtaan useasti hyökännyt afrikkalais-amerikkalainen asianajaja löydetään murhattuna ja etukäteen paljon puhuttanutta oikeudenkäyntiä edeltävänä iltana. Puolet poliisin voimista kuuluu epäiltyjen joukkoon. Ja Harry Bosch saa tapauksen selvittääkseen.
Tapaus on poliittisesti äärimmäisen vaarallinen. Bosch huomaa äkkiä haastattelevansa pitkäaikaisia ystäviään ja työtovereitaan ja tekevänsä samalla töitä vanhojen vihollistensa kanssa. Boschin mieltä kalvavat muistot Los Angelesin rotumellakoista, medioiden jatkuva painostus ja pahimpana kaikesta hänen vaimonsa Eleanorin katoaminen. Koko kaupunki pidättää henkeään ja odottaa, että Bosch ratkaisee tilanteen.
*
Tässä kirjassa on vähän rankkojakin kohtauksia, mutta muuten hyvä osa sarjaa. Boschin avioliitto voi huonosti ja Eleanor lähtee. Hänen on vaikeaa löytää oikeaa työtä. Boschilla on taas työpaikka vasaran allaa ja herkkässä tilanteessa on vaikeaa toimia oikein.

Suosittelen tätä kirjaa sarjan ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.