perjantai 6. tammikuuta 2023

Daniel Åberg: Virus 7. Vol 2

 

Tämä on toinen kerta, kun luen tämän kirjan ja ensimmäinen postaus löytyy tästä linkistä.
*

On lopputaiston aika. Virus-eepoksen jännittävässä päätösosassa Iriksen, Amandan, Danon, Ristenin ja muiden eloon jääneiden on pelastettava itsensä virukselta ja myös niiltä, jotka haluavat käyttää kulkutautia aseenaan.

Kiiruna on vähällä muuttua sotilasdiktatuuriksi. Ristenin ja hänen vähäisten liittolaistensa on ryhdyttävä epätoivoiseen taisteluun aikaa vastaan. Mikäli he eivät onnistu paljastamaan Suojeluskaartin kauheaa suunnitelmaa muutamassa tunnissa, toivo on mennyttä.

Tukholmassa Amanda on lähtenyt Arlandalle etsimään leiristä kaapattuja lapsia. Hän näkee kuljetuslentokoneen tekevän hätälaskun myrskysäässä ja tajuaa, että koneen lastina on jotain hyvin arvokasta ja jotain hirvittävän kammottavaa.

Samaan aikaan Iris ja Dano hermoilevat Skansenin leirissä. Heidän on saatava yhteys Kiirunaan, mutta Suojeluskaarti häiritsee edelleen heidän radioyhteyksiään. Missä häirintälähetin on? Iris huomaa joutuvansa palaamaan epidemiaa edeltäneisiin maisemiin.

Virus on tiivistunnelmainen ja kiivastahtinen tarina ihmisten selviytymisestä maailmassa, joka tuntuu torjuvan heidät.

Daniel Åberg on toimittaja ja kirjailija, jonka käsialaa ovat kaksi Storytelin menestyssarjaa, Virus sekä Erotetut. Monen Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen Daniel asuu nykyään perheensä kanssa Vittangissa Kiirunan itäpuolella.

*

Annan edelleen tälle kirjalle samat 4,5 tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.