keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Daniel Åberg: Virus 7

On lopputaiston aika. Virus-eepoksen jännittävässä päätösosassa Iriksen, Amandan, Danon, Ristenin ja muiden eloon jääneiden on pelastettava itsensä virukselta ja myös niiltä, jotka haluavat käyttää kulkutautia aseenaan.


Daniel Åberg: Virus osa 7, 2021, lukija Sanna Majuri. Tämä on viimeinen osa ruotsalaisen Åbergin Tukholmaan ja Kiirunaan sijoittuvassa dystopiassa. Aikaisemmat osat löytyvät parhaiten tästä linkistä. Olen pitänyt niistä kovasti. Varsinkin loppua kohden ne ovat parantuneet, kun henkilöt ovat tulleet tutuiksi.

Kiiruna on vähällä muuttua sotilasdiktatuuriksi. Ristenin ja hänen vähäisten liittolaistensa on ryhdyttävä epätoivoiseen taisteluun aikaa vastaan. Mikäli he eivät onnistu paljastamaan Suojeluskaartin kauheaa suunnitelmaa muutamassa tunnissa, toivo on mennyttä.

Tukholmassa Amanda on lähtenyt Arlandalle etsimään leiristä kaapattuja lapsia. Hän näkee kuljetuslentokoneen tekevän hätälaskun myrskysäässä ja tajuaa, että koneen lastina on jotain hyvin arvokasta ja jotain hirvittävän kammottavaa.

Samaan aikaan Iris ja Dano hermoilevat Skansenin leirissä. Heidän on saatava yhteys Kiirunaan, mutta Suojeluskaarti häiritsee edelleen heidän radioyhteyksiään. Missä häirintälähetin on? Iris huomaa joutuvansa palaamaan epidemiaa edeltäneisiin maisemiin.

Virus on tiivistunnelmainen ja kiivastahtinen tarina ihmisten selviytymisestä maailmassa, joka tuntuu torjuvan heidät.

Daniel Åberg on toimittaja ja kirjailija, jonka käsialaa ovat kaksi Storytelin menestyssarjaa, Virus sekä Erotetut. Monen Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen Daniel asuu nykyään perheensä kanssa Vittangissa Kiirunan itäpuolella. 

Tämä sarja pitää tietysti kuunnella järjestyksessä. Osat ovat suoraa jatkoa edelliseen. Tässä siis kuunneltavaa varmaan yli kahdeksankymmentä tuntia!! Ja hyvin kyllä aika kuluu..  Tämän osan pituus noin 14 tuntia. Mukavasti tulevat henkilötkin tutuiksi. Palaan kyllä vielä uudestaan tämän sarjan pariin!

Annan tälle osalle 4,5 tähteä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.