torstai 5. tammikuuta 2023

Kamilla Oresvärd: Keijukaistanssi

 

Tämä on toinen osa sarjassa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Morsiushuntu.
*
Mitä tapahtui Elsalle?

Frank todistaa, kuinka tuntemattomat sieppaajat vievät hänen 11-vuotiaan tytärpuolensa Elsan. Vuodet kuluvat, ja Elsan katoamistapaus pysyy selvittämättömänä. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin tapauksen pääepäillyksi joutunut Frank on alkoholisoitunut ja häntä pidetään kylän kummajaisena. Kun nuori nainen katoaa paikkakunnalla jälleen, poliisin epäilyt kohdistuvat uudestaan Frankiin. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenään puhdistaa maineensa ja selvittääkseen, mitä Elsalle todella tapahtui, Frank pyytää apua Mona Schilleriltä. Tutkimuksissaan Monalle selviää, että vahvat voimat vaikuttavat kyläyhteisön pinnan alla. Yrittäessään paljastaa totuuden Mona päätyy tielle, jota reunustavat pelko, epäluottamus ja uskonnollinen fanatismi.

Keijukaistanssi on toinen osa Vargönin pienen työläisyhteisön ympärille sijoittuvassa rikossarjassa, jossa kohdataan julmankaunista luontoa, salaperäisiä mysteereitä ja epätavallisia persoonia. Kaiken keskiössä on 56-vuotias Mona Schiller, peloton ja piinkova nainen, jotka ratkoo rikoksia, mutta kantaa omia synkkiä salaisuuksiaan. 

Kamilla Oresvärd on syntynyt 1967 Falunissa, Ruotsissa. Hän debytoi ensimmäisellä romaanillaan 47-vuotiaana tehtyään ensin pitkän uran bisnesmaailmassa. Mona Schiller -sarja on koukuttanut lukuisia skandidekkarifaneja Ruotsissa. 
*
Tämä kirja on vähän tylsä ja vaivoin jaksoin kuunnella loppuun. Annan tälle kirjalle 3 tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.