maanantai 19. lokakuuta 2020

Timo Parvela: Taivaan tulet

                                             

Timo Parvela & Kari Väänänen: Taivaan tulet, ensimmäinen osa. Tämä tuli tv-sarjana jossain vaiheessa ja luulisin, että kirja on kirjoitettu sarjan pohjalta. Jatko-osa julkaistu tänä vuonna. Äänikirjan pituus vajaa 13 tuntia ja lukija on Ria Kataja. Äänikirjan julkaisija on Storyside.

Rauni Väänänen palaa kotikaupunkiinsa Kemijärvelle. Hänen avosuhteensa katkesi Helsingissä ja hän päätti muuttaa ja pääsi poliisin hommiin pienelle paikkakunnalle suoraan pääkaupungin vilinästä. Siinä onkin sopeutumista ja siinä auttaa ja auttaa uusi työpari Aimo, jolla on muutakin mielessä työparinsa suhteen. 

Raunin isäkin asuu vielä kotipaikalla ja välit rikkoontuivat äidin hautajaisissa vuosia sitten. Nyt paikallinen lääkäri on huolissaan isän voinnista ja pyytää Raunia allekirjoittamaan papereita. Raunilla on valtava kynnys mennä tapaamaan isäänsä ja saakin ensimmäisellä kerralla jäätävän vastaanoton. Miten tässäkin asiassa pitäisi edetä. Myös rakkausrintamalla on vilkasta ja moni mies on Raunista kiinnostunut. Heitä on valmiina jopa paikalliseen kaksintaiteluun rautatiesillalla. Onneksi siihen ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä.

Kirjassa seurataa monia henkilöitä ja ihmisä eksyy ja lakia rikotaan. Ketään ei sentään muistaakseni taida kuolla vaikka läheltä pitää. Jännitystä riittää ja mukaan mahtuu romantiikkaa ja muutakin sutinaa. Perinteistä kotimaista dekkaria siis luvassa. Henkilöt ovat kohtuullisen uskottavia ja alkuun häirinny lapin murrekin alkaa loppua kohden jo sopivan korvaankin. Eli aivan kelpo äänikirja kyseessä.

Suosittelen kirjaa kotimaisen jännityksen ystäville. Annan kirjalle neljä tähteä.

Taivaan tulet kuvaa nuoren naispoliisin paluumuuttoa Kemijärvelle. Rauni Väänäsen sopeutuminen kotiseudulleen ei ole aivan yksinkertaista. Vuodet etelässä ovat vieroittaneet nuoren naisen niin pohjoisen murteesta kuin tavoistakin. Pettymykset ihmissuhteissa seuraavat matkassa, vaikka etelän keinovalot vaihtuvatkin taivaantuliin. Eikä Raunin suhde vanhaan isäänkään ole kunnossa, sillä moni kipeä kysymys on vastausta vailla. Tarinassa leiskuvat vahvat tunteet, mukana on isoja iloja ja suuria suruja, vakavaa draamaa ja hilpeää huumoria. Sekä vapaudenkaipuuta ja onnenetsintää ja ennen kaikkea rakkautta.

2 kommenttia:

  1. Sarja julkaistu areenaan viime viikolla kokonaisuudessaan. Kesällä tuli kuunneltua nuo kirjat Storytelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinpä näkyy!
      Aikalaills sarjaa tuo kirja mukailee.

      Poista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.