keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Puolivuotiskatsaus sekä Helmet-haasteen tilanne


Tammikuusta kesäkuuhun kuuntelin yhteensä 81 kirjaa. Minulle kyllä aika hurja määrä, varsinkin jos loppuosa vuodesta jatkuu samaan malliin. Kaikki lukemani kirjat olivat siis äänikirjoja. Kuuntelun lähteenä olivat Nextory, Storytel, Celia, Ellibs library,  Bookbeat sekä kirjaston cd:t. Eli suurimmat osat suomenkielisistä palveluista. Yhtä poikkeusta (Metsä meidän jälkeemme)  lukuunottamatta kaikki kirjat olivat kaunokirjallisuutta ja tarkemmin sanottuna jännityskirjallisuutta.

Aikaskaala oli todella laaja, koska kuuntelin kaksi Jules Vernen kirjaa ja lisäksi Robin Cookin kirjoja sekä 1970- että 1980-luvuilta. Iso osa kirjoista oli uutuuksia, noin 30 kappaletta. Maittain kirjat jakautuivat seuraavasti:

  • Suomi 9
  • Ruotsi 26
  • Norja 4
  • Tanska 3
  • Iso-Britannia 13
  • Usa 13
  • Ranska 4
  • Venäjä 1
  • Japani 1
  • Pohjois-Korea 1
  • Kanada 1
  • Italia 1
  • Gröönlanti 1
  • Australia 1
Miesten kirjoittamia kirjoja oli 40 ja naisten siis 41. Hyvin hyvin tasaista siis!!
Viiden tähden kirjoja oli 8 kappaletta, mikä on melko paljon. Muuten tähdet jakautuvat seuraavasti:

Neljä tähteä (38)
Kolme tähteä (26)
Viisi tähteä (9)
Kaksi tähteä (7)
Yksi tähti (3)

Suluissa olevia en ole vielä lukenut, mutta ne ovat lukulistallani.

1. Kirja on vanhempi kuin sinä   Verne: Majakka maailman laidalla. Tämä oli helppo.
2. Iloinen kirja     (Verne: Robinson-koulu). Vähän vaikeampi kohta, kun luen jännityskirjallisuutta...
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti    Grisham: Tilinteko. Näitäkin sattuu...
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä   Larsson: M-ryhmä 1. Vähän vaikea.
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja Tämä jäänee auki ja vinkkejä otan vastaan!
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella     (Cleeves: Sininen sarastus, Yrsa: Syvyys)
7. Kirjassa rikotaan lakia       Sipilä: Verivelka (10 osaa). Näitähän löytyy jännityskirjallisuudesta...
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi   McEwan: Lauantai. Tämä oli yksi kirjapiirin kirja.
9. Kirjassa kohdataan pelkoja            Tremayne: Äänet. Pelkojahan tässsä kyllä oli
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa  Horst: Koodi. Eli Norja.
11. Vaihtoehtohistoria     Gluhovski: Rajalla. Dystopia, jossa kaikki paha on jo tapahtunut.
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera     (Verne: Kapteeni Grantin lapset) Vähän vaikeampi.
13. Kirjassa eksytään       Tyce: Veriappelsiini
14. Urheiluun liittyvä kirja  Patterson: Kilpailu kelloa vastaan. Minulle vaikea kohta, mutta tämä löytyi
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö   John: Pohjoisen tähti. P-Korean johtajat.
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli   Erikson: Pelonkylväjät
17. Tutkijan kirjoittama kirja     Metsä meidän jälkeemme. Tähän kohtaan käy myös Hämeen-Anttila.
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja   Ekberg: Kadotettu nainen
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa    Shari: Hyvä naapuri. Kirjapiirin kirja.
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja     Metsä meidän jälkeemme
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta    Läckberg: Hopeasiivet. Tämä kohta yllättävän vaikea.
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja     Kay: Seitsemän valhetta
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä     (Verne: Maailman ympäri 80 päivässä)
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa    Connelly: Kaksi totuutta
25. Kirjassa ollaan saarella     Adolfson: Meren ja pirun välissä
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö   Åberg: Virus 1 kausi
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani     - Tämä jäänee täyttämättä minulta.
28. Tulevaisuudesta kertova kirja    Montag: Tulvan jälkeen
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva   Higashino: Uskollinen naapuri
30. Kirjassa pelastetaan ihminen    Åberg: Tartunta, kausi 1
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla  Tuomola: Liekit yössä
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa   Nordbo: Kuolinnnaamio
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos   Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa 
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana    Harper: Luonnonvoimat
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa    Casserfelt: Papin pikku tyttö 
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja   McKinty: Ketju
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa   Ersgård: 1986
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu     Weaver: Kadonneet jäljet
39. Kirjassa lennetään   James: Totuuden kirous
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja. (Mankell: Haudattu) Tämän luen vain haasteen takia. 
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan   Schulman: Älä kerro kenellekään
42. Kirjassa on isovanhempia    Constantine: Toinen rouva Parrish
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja   Theils: Paluu pimeään, Kaivattu
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa   Ware: Lukitut ovet
45. Esikoiskirja    Hyyrynen: Viimeinen Atlantis
46. Kirjassa on sauna    Tuomola: Oikeuden varjo
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet    Barton: Epäilty, (Child: Epäilty). Helppo!
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja   Jewell: Löysin sinut
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja   (Kirjapiiri yms.) Tämä muotoutuu syksyn mittaan.

Kaikista lukemistani kirjoista löytyy postaus blogistani. Löytyvät esim. haulla.

7 kommenttia:

  1. Sinulla on haaste edennyt tosi hyvin! Ja muutenkin on aivan huima tuo kuuntelemiesi kirojen määrä. :) Hyvä tietää, että tuossa Turtonin kirjassa on muodonmuutos, sillä ko. kohta on ollut mielestäni vaikea. Iloinen kirja on minustakin ollut yllättävän vaikea, sillä omassa lukupinossani todella iloisia kirjoja on harvakseltaan. :) Päädyin kuitenkin siihen, että Peppi Pitkätossu on iloinen kirja (bloggaus on vasta tulossa).

    VastaaPoista
  2. No vähän joutuu noita kohtia soveltamaan, mutta minusta se on muodonmuutos, kun henkilö muuttuu toiseksi henkilöksi... :)

    VastaaPoista
  3. Oletpa sinäkin saanut luettua paljon. En nyt muista omaa lukuani, mutta jossain 80-90 kirjan paikkeilla sekin on. Tuntuu vuosi vuodelta lukumania vain pahenevan! 😁

    Haastettakin olet saanut urakoitua tosi hyvin. Saamelaisen kirjoittamasta itselleni tulee mieleen vain runoja: Nils-Aslak Valkeapää ja Niillas Holmberg. Heidän runojaan olen itse lukenut. En sitten tiedä luetko runoja, eikä niitä ehkä ole olemassa äänikirjoina? 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peljon olet sinäkin lukenut!
      En tiedä löytyisikö Ruotsin tai Norjan puolelta saamelaista kirjailijaa...

      Poista
  4. Suosittelen säeromaaniksi Sarah Crossanin Kuunnousua. Sen lukee nopeasti ja aihepiiri sopii varmasti sinulle, sillä se kertoo 17v. pojasta, joka menee teloitusta vankilassa odottavan veljensä seuraksi. Crossanilta on ilmestynyt toinenkin säeromaani Yksi, joka kertoo siamilaisista kaksostytöistä. Loistava kirja.

    VastaaPoista
  5. Säeromaaneja: Sarah Crossanilta löytyy kaks eri ja J.S.Meresmaalta Dodo. Pidin Dodosta ihan hirmuisesti.

    Saamelaisia kirjailijoita: Kirste Paltto, Kerttu Vuolab, Ante Aikio. Oon Paltolta lukenu kaks kirjaa ja pitäny tosi paljon.

    VastaaPoista

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.