keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Liza Marklund: Turvapaikka


Tämä kirja on vuodelta 2004 ja sen kustantaja on Otava. Äänikirjan kuuntelin Celiasta. Se löytyy myös muualta. Tämä on toinen osa todellista sarjaa, jonka ensimmäinen osa on nimeltään Uhatut. Kolmas osa on myös ilmestynyt ja sen nimi on Mian salaisuus
*
On kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun Mia Eriksson ja hänen perheensä lähtivät Ruotsista, jossa Mian väkivaltainen ex-mies uhkasi jatkuvasti heidän henkeään. Nyt on vihdoin mahdollista kertoa, mitä heille on tapahtunut.

Perhe elää viimeisen vuoden kotimaassa piiloutuneena ja yhä epätoivoisempana. Syksyllä 1994 kamarioikeus toteaa, että valtio ei pysty suojelemaan heitä, ja seuraavana keväänä he jättävät Ruotsin lopullisesti.

Etelä-Amerikassa uuden elämän aloittaminen näyttää aluksi mahdolliselta, mutta pian asiat mutkistuvat niin, että taas on lähdettävä, tällä kertaa Yhdysvaltoihin. Mia aloittaa taistelun oikeudesta jäädä maahan. Viisi vuotta kestävä kamppailu panee perheen jälleen kerran koville, mutta päättyy ainutkertaisella ja dramaattisella tavalla.
*
Perhe taistelee ja yrittää asua Ruotsissa, perhe voi pahoin. He päättävät muuttaa Chileen ja siellä on sekä hyviä että huonoja puolia. Jonkin ajan päästä heidän on taasen pakko muuttaa uuteen maahan ja siellä on omat ongelmansa. 

Tämä on kyllä todella hyvä ja traaginen kirja, suosittelen tutustumaan järjestyksessä. Annan tälle kirjalle 5- tähteä. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.