keskiviikko 1. marraskuuta 2023

J.N. Aava: IVALO – Pahuus tarttuu

 

Tämä äänikirja on juuri ilmestynyt Elisa kirjan kustantamana. Äänikirjan pituus on reilut 10 tuntia ja sen lukee Iina Kuustonen. Tämä kirja on ensimmäinen. osa suositun tv-sarjan perusteella kirjoitetuissa kirjoissa. Itse en ole tv-sarjaa seurannut, joten minulle tämä on uusi tuttavuus. 
*
Lähde kylmäävälle dekkarimatkalle Ivaloon! Menestyssarja nyt myös huippudekkarina – vain Elisa Kirjassa. Äänikirjan lukijana Iina Kuustonen

Ivalolainen poliisi Nina Kautsalo joutuu tiukan paikan eteen löytäessään syrjäisen erämaamökin kellarista kahlehditun naisen. Nainen kantaa tappavan vaarallista virusta, joten paikalle kutsutaan saksalainen virusasiantuntija Thomas Lorenz.

Kun virusta ei saada eristettyä, joutuvat Nina ja Thomas tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, jossa täyden epidemian estäminen vaatii Ninalta ja Thomasilta äärimmäisiä uhrauksia Lapin hyytävässä talvessa.

IVALO – Pahuus tarttuu pohjautuu Elisa Viihteen katsojaennätyksiä niittäneeseen alkuperäissarjaan Ivalo. Kirjan on kirjoittanut J. N. Aava. Kyseessä on nimimerkki, jonka takana on palkittu suomalainen menestyskirjailija. Äänikirja sisältää myös sisältöjohtaja Ani Korpelan lukeman esipuheen.

"Äänikirjan lukeminen oli minulle voimakas kokemus, sillä se palautti elävästi mieleen jokaisen kohtauksen." – Iina Kuustonen
*
Ennen koronaa saapuu tappava virus Ivaloon ja siihen liitttyy naisten tuomista Venäjän puolelta. Nina elää yksinhuoltajana Down-lapsen vanhempana, kun lapsen isä ei halua ottaa mihinkään osaa. Työ kuitenkin vaatii enemmän kuin olisi tarpeen. Tappava virus muuntuu ja muuttuu entista tappavammaksi. Aikaa on vain vähän...

Tämä kirja oli mukavaa seurattavaa hienoissa maisemissa. Suosittelen jännityksen ystäville. Annan tälle kirjalle 4 tähteä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän rohkeasti kommenttisi, ideasi tai muu viestisi.
Yritän vastata kaikkiin kommentteihin.