Arttu Tuominen: Vaiettu, 5/2021. Äänikirjan pituus on 11,5 tuntia ja sen lukee Ville Tiihonen. Hänen äänensä sopii hyvin tähän tiukkasävyiseen kirjaan.
Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?
Verivelan ja Hyvityksen kirjoittajan vahva uutuus. Arttu Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.
97-vuotiaan ex-pankinjohtaja Albert Kangasharjun kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi, mutta käy ilmi, että rikos on osa laajempaa kokonaisuutta.
Porin poliisin etsivät Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kohtaavat poikkeuksellisen julmien rikosten sarjan. Puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat väkivallanteot tuntuvat käsittämättömiltä.
Tutkinta mutkistuu, kun poliisi pääsee jyvälle uhrien vaietusta menneisyydestä, joka johtaa Waffen-SS:ään.
Porin poliisi on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, ja tutkintaan kytkeytyy yksi suomalaisen sotatarinan tabuista.
Johtolanka-palkitun Arttu Tuomisen Vaiettu kertoo suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valinnoista, joiden seurauksia on kannettava koko loppuikä.
Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee ympäristöinsinöörinä ja kirjoittaa iltaisin tummasävyisiä, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.
Tuttuun tapaansa Tuominen on kirjoittanut väkevän kirjan. Kirjassa vuorotellaan runsaasti myös juonenkäännettä, jossa seurataan nuorten miesten matkaa sodassa. Tämä osa kirjaa on todella rankkaa ja rajua ja mietin jo monesti, että haluanko niitä edes kuunnella. Yleensä olen karttanut sota-aiheita ja sitä tässä kyllä tuli roppakaupalla.
Toinen tarinan kulku kertoon poliisien tutkimuksista ja takaa-ajosta, joissa yritetään löytää vanhusten päällekarkaajaa. Myös poliisit saavat oman osansa hyökkäyksestä, joka ei valvontakameroita kaihda. Kuka ihmeessä vaanii vanhuksia?
Tämä kirja on kyllä vahva ja syvällinen kirja, mutta liian raju minun makuuni. Jos Tuomisen edellinen kirja, Hyvitys, oli väkevä, niin tässä mennään vielä syvemmälle. Kirjaa lukiessa myös huomaa, että Tuominen on tehnyt hyvin pohjatyöt tätä kirjaa kirjoittaessaan.
Tälle kirjalle annan kolme tähteä.
Mä en ole vielä lukenut tätä loppuun, en yleensä jätä kirjoja kesken, mutta tämä on vähän sillä hilkulla. Kirja on kirjoitettu aivan kuin se alusta asti olisi ajateltu enemmän tv-sarjaksi. Tuo tummuus ja synkkyys, minkä sinäkin mainitsit on niin "nordic-noiria" kuin olla vain voi. Tässä ei ole oikein mitään perinteistä dekkaria, kohtaukset on liian elokuvallisia jo lähtökohtaisesti. Henkilöissä ei ole syvyyttä. Eka osa tuntui vielä virkistävältä, mutta kaksi seuraavaa ei.
VastaaPoistaLuonnollisten tunteiden puute, jota on yritetty korjata pitkillä ja yksityiskohtaisilla väkivaltakuvauksilla.
PoistaToisaalta aina otetaan joku trendikäs aihe ja käsitellään sitä kömpelösti ja taitamattoman koomisesti.
Kuka loppujen lopuksi maksaa Delta-kirjasarjan kustantamisen ja mainostamisen, sillä missään myyntitilastojen kärjessä niitä ei näy?
Tämä on hyvin suosittu sarja ja liian väkeviä minun makuuni. En kyllä tiedä, oliko niitä sota-kohtauksia tarpeen kuvata niin paljon...
VastaaPoistaEnsimmäistä osaa en ole vielä lukenut ja se onkin lukulistalla.